KuPSin ja SJK:n pisteputket jatkuvat – 18-vuotias lupaus pelasti kuopiolaiset
Toni Rajamäki
SJK ja KuPS ovat yhä tappioitta jalkapalloliigassa. Joukkueet kohtasivat lauantaina Seinäjoella ja päätyivät 1-1-tasapeliin.
SJK on 12 pisteellään sarjan toisena. KuPS on pelannut viisi ottelua ja kerännyt niistä yhdeksän pistettä ollen sarjan neljäntenä.
SJK vastasi avausmaalista 25. minuutilla, kun Valentin Gascin syöttöyritys kimposi kuopiolaisten Clinton Antwin kautta omaan maaliin. Vieraiden pelastajaksi ilmoittautui kuitenkin 18-vuotias Otto Ruoppi, joka iski tasoituksen 78. minuutilla. Maali oli KuPS-lupauksen kauden ja koko liigauran toinen.
– Meillä oli avausjaksolla vaikeuksia viimeisellä kolmanneksella, mutta Otto juoksee boksiin hyvin ja auttaa sinne murtautumisessa. Alla on jo kaksi maalia, joten ennakkoluulotonta tekemistä, kehui KuPSin päävalmentaja Jani Honkavaara.
KuPSin alkukauden ohjelma on ollut poikkeuksellinen, sillä joukkue on pelannut kenttäremontin takia neljä viime otteluaan vieraskentällä. Honkavaaran mukaan se on tuonut haasteita.
– Alkukausi on ollut vaikea. Aina ei ole tiennyt, missä edes harjoittelemme seuraavana päivänä. Nyt pääsemme pelaamaan yhden ottelun kotona. Sen jälkeen pelaamme taas vieraissa pari ottelua. En tiedä, onko otteluohjelman taustalla tekoäly vai tekotyhmyys.