Eero Hirvonen harmitteli hukattua mahdollisuutta – yhdistetyn hiihtäjä sijoittui parhaana suomalaisena viidenneksi Rukalla

eero hirvonen harmitteli hukattua mahdollisuutta – yhdistetyn hiihtäjä sijoittui parhaana suomalaisena viidenneksi rukalla

Eero Hirvosen lähtökohdat perjantain kilpailuun olivat vaikeat, koska hän joutui keskiviikkona lähtemään Rukalta perhesyiden takia. Hän palasi kisamaisemiin torstaina. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Petteri Ikonen

Viides sija yhdistetyn maailmancupin avauskilpailussa ei hymyilyttänyt Suomen Eero Hirvosta, vaikka lähtökohdat hyvän sijoituksen tuoneeseen kilpailuun olivat vaikeat.

– Ottaa päähän. Tämä oli hukattu mahdollisuus, Hirvonen puuskahti.

Hän ylsi viime kaudella maailmancupissa viidesti kymmenen parhaan joukkoon ja sivusi nyt viidennellä sijalla viime kauden kahta parasta kilpailuaan.

Syy harmitukseen oli selvä. Hirvonen leiskautti perjantaina Rukan suurmäestä 140,5 metriä ja pääsi ladulle kolmantena 12 sekuntia Itävallan kärkimies Johannes Lamparterin ja kuusi sekuntia Norjan Jarl Magnus Riiberin jälkeen.

Suomalainen hiihti kärkikaksikon kiinni, ja 7,5 kilometrin hiihto-osuudella kärkipään kilpailijat kasaantuivat suuremmaksikin joukoksi. Tuosta joukosta Jens Lurås Oftebro vauhditti norjalaiset kolmoisvoittoon perässään Riiber ja Jörgen Graabak.

Saksan Johannes Rydzek puristi neljänneksi. Hirvonen jäi voittajasta 3,5 ja palkintokorokesijoituksesta 2,4 sekuntia.

– Ladulla olisi pitänyt tehdä asioita eri tavalla, sanoi urallaan kuudesti henkilökohtaisen maailmancupin kilpailun kärkikolmikkoon yltänyt Hirvonen.

Uskallus ei riittänyt täyteen vauhtiin

Hirvosen lähtökohdat kilpailuun olivat vaikeat, koska hän joutui keskiviikkona lähtemään Rukalta perhesyiden takia. Hän palasi kotimaisemista Keski-Suomesta kisamaisemiin Koillismaalle torstaina ja poltti lähes 600 kilometrin moottorimarssin karstat hiihtolenkillä.

Valmistautuminen huomioiden Hirvonen kilpaili niin mäessä kuin ladullakin erinomaisesti. Hän ei halunnut avata tarkemmin, minkälaisesta perhesyystä oli kysymys.

Kaikkien viime päivien kokemuksien jälkeen voittotaistelu oli Hirvosen näpeissä viimeiseen laskuun asti. Sitten hän jäi pahaan asemaan ladulla, kun isossa joukossa välineetkin kolisivat.

– En uskaltanut lähteä tarpeeksi kovaa liikkeelle, kun en tiennyt, millainen kisakunto on. Olisi pitänyt hiihtää täysillä alusta loppuun, niin olisin ollut yksin maalisuoralla.

Hirvosen harjoituskausi meni hyvin, joten 27-vuotiaan urheilijan pohjat ovat kunnossa. Hän oli toiveikas, että hyvät suoritukset jatkuvat myös lauantaina ja sunnuntaina.

Herola repi riemua kymppisijasta

Ilkka Herola kiri mäkiosuuden 16. sijalta kymmenenneksi. Hän jäi mäessä 128 metriin, mutta parannus oli selkeä torstain varakilpailun 109 metrin siivuun verrattuna.

Herola vältti Hirvosen ja muiden kärkimiesten ruuhkan, kun hän oli “tarkkailuasemissa” kärkijoukon takana.

– Lähdimme ravakasti liikkeelle, eikä veto loppunut missään vaiheessa. Olin pelipaikoilla, mutta mies oli syöty siinä vaiheessa. Hiihto oli ehjä. Jos hiihtää 50 sekuntia kiinni “seiskapuokilla” niin on selvää, että lopussa on vastassa tuoreempia miehiä, Herola jutteli.

Ruka on ollut hänelle vaikea kilpailupaikka.

– Kympin tuntumassa parhaat sijoitukset ovat olleet. Valitettavasti joudun olemaan erittäin tyytyväinen tähän sijaan, Herola naurahti.

Hiihto-osuudelle ei laskettu eroja normaaliin tapaan mäestä saatujen pisteiden vaan sijoituksien perusteella. Otto Niittykoski (mäkiosuuden 35:s) kuvaili laskutapaa mysteeriksi, mutta suurempi mysteeri iski ladulla, kun hän jätti leikin kesken.

– Ei vaan kroppa toiminut, Niittykoski huikkasi.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World