Kolarin uhrina ollut Daniel Ricciardo sai rangaistuksen kilpailun jälkeen
Kolarin uhrina ollut Daniel Ricciardo sai rangaistuksen kilpailun jälkeen
Daniel Ricciardo on saanut rangaistuksen Kiinan F1-kilpailun jälkeen. Ricciardolle lätkäistiin kolmen lähtöruuden rangaistus seuraavaan kilpailuun.
Ricciardon kilpailu meni pipariksi, kun Lance Strolle ajoi hänen peräänsä turva-auton ollessa radalla. Stroll katsottiin kolariin syylliseksi ja hänelle mätkäistiin kisassa 10 sekunnin aikarangaistus ja lisäksi hän sai kaksi rangaistuspistettä.
Ricciardo sai niin ikään rangaistuksen, mutta eri tilanteesta. Ricciardon katsottiin ohittaneen Nico Hülkenberg turva-auton aikana.
Ricciardo sanoi puolustuksessaan, että oli vain kuitanut takaisin, kun Hülkenberg oli ohittanut hänet turva-autotilanteessa aiemmin. Kilpailun tuomariston mukaan Hülkenbergillä oli oikeutettu syy ohitukseen, mutta Ricciardolla ei.
Ricciardo olisi saanut kisatilanteessa 10 sekunnin aikasakon, mutta hän joutui keskeyttämään kilpailun. Hänelle määrättiin kolmen lähtöruudun rangaistus, jonka hän kärsii Miamin sprinttikilpailussa.