KOK oli videoyhteydessä tennistähti Peng Shuaihin

KOK oli videoyhteydessä tennistähti Peng Shuaihin
© AFP / Lehtikuva Peng katosi marraskuun alussa sen jälkeen, kun hän oli syyttänyt Kiinan entistä varapääministeriä pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. LEHTIKUVA/AFP

AFP

Kansainvälinen olympiakomitea KOK kertoi olleensa keskiviikkona toistamiseen videoyhteydessä kiinalaisen tennispelaajan Peng Shuain kanssa.

KOK:n torstaina kotisivuillaan julkaiseman tiedotteen mukaan toinen videopuhelu vahvisti käsitystä, että Peng “näytti olevan turvassa ja kunnossa ottaen huomioon hänen vaikean tilanteensa”. KOK kertoi aikovansa pitää säännöllisesti yhteyttä Pengin kanssa ja sopineensa tämän kanssa tapaamisen tammikuulle.

Peng katosi marraskuun alussa sen jälkeen, kun hän oli syyttänyt Kiinan entistä varapääministeriä pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

Tennistähdiltä kiitosta WTA:lle, Kiinalta ei

Tenniksen naisten ammattilaiskiertue WTA ilmoitti keskiviikkona peruvansa kaikki Kiinassa pelattavaksi tarkoitetut turnauksensa. Taustalla on huoli Pengistä.

– Hyvällä omallatunnolla en ymmärrä, kuinka voin pyytää urheilijoitamme kilpailemaan siellä, kun Peng Shuai ei saa kommunikoida vapaasti ja häntä on ilmeisesti painostettu kiistämään väitteensä seksuaaliseen tekoon, WTA:n puheenjohtaja Steve Simon sanoi keskiviikkona.

Muun muassa miesten maailmanlistan ykkönen Novak Djokovic ja entinen huippupelaaja sekä yksi WTA-kiertueen alullepanijoista Billie Jean King ovat kehuneet WTA:n päätöstä.

Päätös saattaa maksaa WTA:lle satoja miljoonia dollareita, sillä Kiina on yksi sen isoimmista markkina-alueista.

Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Wang Wenbin kritisoi torstaina WTA:ta “urheilun politisoimisesta”.

KOK:n puheenjohtajaa Thomas Bachia kritisoitiin 21. marraskuuta pidetyn ensimmäisen videopuhelun jälkeen, koska hän ei esittänyt Pengin turvallisuutta koskevia vaatimuksia.

KOK:n mukaan se pyrkii käyttämään “hiljaista diplomatiaa” ja osoittamaan huolensa suoraan kiinalaisille urheilujärjestöille.

News Related

OTHER NEWS

Leijonamestari Kevin Lankinen palasi NHL:ään upealla tavalla – kehut tuli sekä valmennuksesta että tähtipelaajalta

© Tiedotekuva Leijonille vuonna 2019 sensaatiomaisen MM-kullan torjunut Kevin Lankinen palasi viikonloppuna NHL-kaukaloon upein ottein Minnesota Wild -tuplapeleissä. Ensiksi tuli nokkaan 1-5, mutta suomalainen vahdettiin tolppien väliin Marc-Andre Fleuryn paikalle. ... Read more »

Katsokaa näitä Kalle Rovanperän lukemia! Jari-Matti Latvalakin ihmeissään – "Se on mielestäni huikea suoritus"

Kalle Rovanperän nousu Monte Carlon MM-rallin alkupätkien alhosta kisan lopputulosten neljänneksi ja kaikkiaan 17 MM-pisteen saaliiseen oli yksi kauden avausviikonlopun puheenaiheista.  MAINOS Koko MM-rallikausi C Moressa! Ruotsin ralli 24.-27.2. Kaikki suorat ajolähetykset C ... Read more »

Taas törkeää toimintaa kiekkokaukalossa – NHL-tähden veljeä solvattiin rasistisesti, jopa yleisö yltyi karmeaan huuteluun: "Tämä ei ollut vahinko"

© imago sport Urallaan myös Saksassa pelannutta Jordan Subbania solvattiin rasistisesti ECHL:n ottelussa lauantaina. Yhdysvaltojen itärannikon East Coast Hockey Leaguen ottelussa lauantaina nähtiin ikävä selkkaus, kun tummaihoista pelaajaa solvattiin rasistisesti ... Read more »

Sebastien Loebin pomo on nyt onnensa kukkuloilla: ”Olin vakuuttunut siitä, että meillä on voittaja-auto”

© Toimittanut Sport Content Ford ei ole aikoihin rallin MM-sarjassa voitoilla juhlinut. Ford on kuitenkin tullut aina vahvana tositoimiin silloin, kun sarjan säännöt ovat kokeneet merkittäviä muutoksia. Niin tälläkin kertaa. ... Read more »

Seuraa näitä kolmea avainasiaa, kun kello lyö 20 tänään illalla: "Jos kokoomus on jo ennakkoäänissä ykkönen, niin peli on selvä"

© Toimittanut MTV Ennakkoäänten tulokset julkaistaan tänään kello 20. Tuloksia seuratessa on hyvä kiinnittää huomio kolmeen asiaan, joita valottaa tarkemmin MTV Uutisten vaaliasiantuntija Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund. Kaikki ... Read more »

Pandemia näkyy aluevaalien äänestystavoissa – näin sujui karanteeniin määrätyn espoolaisen Annukan äänestäminen

© Toimittanut MTV MTV Uutiset Live vieraili tänään Espoon Jupperin koulun äänestyspaikalla seuraamassa miten äänestäminen onnistuu karanteenissa. Sääntöjen mukaan kaikille äänioikeutetuille, eli myös karanteeniin määrätyille ja omaehtoisessa karanteenissa oleville, on ... Read more »

Suomen ampumahiihdon maailmancup-joukkueessa todettu koronatartunta

© NurPhoto Suomen ampumahiihdon maajoukkueessa on todettu koronatartunta. Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU kertoo, että Italiassa paraikaa kilpailevassa Suomen joukkueessa on todettu koronatartunta. IBU kertoo, että Italian Antholtzissa on tehty yhteensä 290 ... Read more »

NHL:n sisäpiiriläiseltä raju paljastus: Rasmus Ristolainen haluaa vaihtaa jälleen seuraa!

© Toimittanut Sport Content Rasmus Ristolaisen aika Philadelphia Flyersissa saattaa jäädä vain yhden kauden mittaiseksi, uumoilee toimittaja ja sisäpiiriläinen Elliotte Friedman. Ristolainen siirtyi Philadelphiaan täksi kaudeksi, mutta hänen nykyinen sopimus ... Read more »

Omikron on muuttanut koronapandemian muotoa – tältä seuraavan vaiheen ennustetaan näyttävän, hiipuuko virus jopa lopullisesti?

© Prisma by Dukas Presseagentur Gm Kuvan omikronvirusmuunnos tulee kasvattamaan Suomen koronatartuntamäärät ennennäkemättömän suuriksi. Mutta mitä omikronaallon takana näkyy keväällä? Maailma pelkäsi pahinta, kun uusi koronaviruksen variantti alkoi levitä eri ... Read more »

Argentiinalaispelaaja vaihtoi seuraa Veikkausliigassa - ”Tule tänne Rodri”

Argentiinalainen Rodrigo Arciero on tehnyt pelaajasopimuksen FC Interin kanssa. Hän siirtyy turkulaisseuraan SJK:sta. Laitapuolustajana pelaavan Arcieron, 28, sopimus kattaa kaudet 2022 ja 2023. Se sisältää option kaudesta 2024. Arciero pelasi ... Read more »

Alppihiihdon maailmancupissa kammottava kaatuminen – jouduttiin kuljettamaan pulkalla pois rinteestä

© imago sport Ruotsin Lisa Hörnblad kaatui rajusti alppihiihdon maailmancupin Cortinan supersuurpujottelussa. Ruotsin Lisa Hörnblad kaatui rajusti sunnuntaina kisatussa alppihiihdon maailmancupin supersuurpujottelussa Italian Cortina d’Ampezzossa.  Kilpailussa nähtiin lukuisia ulosajoja. Peräti ... Read more »

Suomen tennislupauksen pelit päättyivät lyhyeen Australian avoimissa

© Toimittanut Sport Content Suomen Laura Hietarannan pelit ovat päättyneet Australian avoimessa tennisturnauksessa. Hietaranta, 17, hävisi kaksin- ja nelinpelin ensimmäisellä kierroksella. Ensimmäistä kertaa Australian avoimissa pelannut 15. sijoitettu suomalainen kohtasi ... Read more »

Milloin viimeksi imuroit täältä? Kiinnitä huomiota yhden tietyn paikan siivoukseen

© Georgy Dzyura Kuinka usein muistat imuroida sängyn alta? Kodin pitäisi tietenkin olla rentouttava paikka, jossa on helppo hengittää. MindBodyGreen-sivusto kuitenkin huomauttaa, että joillekin oma koti voi aiheuttaa jopa allergisia ... Read more »

Huvittava haastattelun loppu – Artemi Panarin kyseli murskavoiton jälkeen vodkan perään: ”Onko kenelläkään?”

© Tiedotekuva NY Rangersin Artemi Panarin oli ilmeisen hilpeällä tuulella viime yön Arizona Coyotes -pelin jälkeen – eikä suinkaan suotta. Rangers tuhosi vieraansa peräti 7-3 ja ottelun kolmostähti summasi tehot ... Read more »

Elliotte Friedman: Rasmus Ristolainen valmis vaihtamaan toiseen NHL-seuraan!

© Tiedotekuva Philadelphia Flyersin puolustajan Rasmus Ristolaisen nimi on noussut NHL:ssä jälleen siirtohuhuihin. Ristolaisen nykyinen sopimus päättyy tähän kauteen, eikä jatkosopimuksen syntyminen ole millään tavalla varmaa. Sportsnetin sisäpiiritoimittaja Elliotte Friedmanin ... Read more »

Jari-Matti Latvala paljasti, miten Sebastien Ogierin voitto kariutui: "Aika dramaattiset vaikutukset"

© DPPI/Gregory Lenormand/LiveMedia/Shutterstock/All Over Press Toyotan tallipomo Jari-Matti Latvala avasi tiiminsä ranskalaiskuskin Sebastien Ogierin Monte Carlon MM-rallin ratkaisuhetkillä kokemaa epäonnea.  MAINOS Koko MM-rallikausi C Moressa! Ruotsin ralli 24.-27.2. Kaikki suorat ajolähetykset ... Read more »

Suomen miesten ampumahiihtokvartetti sivusi kauden parastaan maailmancupissa

© Toimittanut Sport Content Suomi on sijoittunut ampumahiihdon maailmancupin viestissä 11:nneksi Italian Anterselvassa. Suomi sivusi sillä kauden parastaan, sillä 11. sija irtosi myös viikko sitten Saksan Ruhpoldingissa. Suomen kvartetti Tuomas ... Read more »

Valioliigasunnuntaissa jo yllätyksiä – King Power Stadiumilla nähdään ruotsalainen vastuuvalmentaja

© Tiedotekuva Kello 16 Suomen aikaa käynnistyy kolme valioliigaottelua. Pohjois-Lontoossa Arsenal isännöi Burnleyä. Isäntien kokoonpanossa useampi pelaaja sijoittuu hieman normaalista poikkeavalle tontille. ‌‌Jos tweetti ei näy voit katsoa sen täältä ... Read more »

Kalle Rovanperä on loistavissa asemissa - tässä ovat rallin MM-sarjan pistetilanteet

© Toimittanut Sport Content Toyotan Kalle Rovanperän MM-kausi käynnistyi kurjasti, mutta päättyi loistavasti legendaarisessa Monte Carlo-rallissa. Kisan edetessä Rally1-hybridiauton kanssa koko ajan paremmin sinuiksi päässyt Rovanperä takoi pohja-ajan 17 erikoiskokeen ... Read more »

Näin Sebastien Ogier mokasi – Teemu Suniselta armoton arvio: "Korttitalo rupesi vähän sortumaan"

© Massimo Bettiol Toyotan Sebastien Ogier oli Monte Carlon MM-rallissa toinen, mutta ranskalaismestari kohtasi epäonnea ja virheen ratkaisuetapeilla.  Ogier menetti kärkipaikan lähes kymmenen sekunnin erolla M-Sportin Sebastien Loebille toiseksi viimeisellä erikoiskokeella ... Read more »

Mikko Korhonen pelasi vahvasti supertähden kanssa: ”Olen taas matkalla golfariksi”

© Toimittanut Sport Content Mikko Korhonen on sijoittumassa jaetulle 26. sijalle golfin DP World Tourin, entisen Euroopan kiertueen, Abu Dhabi Championship -kilpailussa. Kilpailun viimeinen kierros on yhä hieman kesken. Korhonen ... Read more »

Karhu ei antanut poissaolojen vaivata

© Tiedotekuva Miesten Korisliigassa voittoja pääsivät juhlimaan Kauhajoki, Tampereen Pyrintö, Helsinki Seagulls ja Salon Vilpas. Vasta viime viikonloppuna Kauhajoki joutui perumaan pelinsä kokonaan, kun leijonanosa kokoonpanosta oli karanteenissa. Nyt joukkue ... Read more »

Pelaajaliikenne SJK:n ja FC Interin välillä sai jatkoa: ”Sanoivat minulle että tule tänne!”

© Tiedotekuva Laitapuolustaja Rodrigo Arciero on tehnyt FC Interin kanssa 2+1 -vuotisen pelaajasopimuksen. Argentiinlainen jatkaa Seinäjoen ja Turun välistä liikennettä, jossa aiemmin tänä talvena Interiin ovat saapuneet maalivahti Walter Viitala ... Read more »

Neljä tallia vahvistanut autojen julkistukset – katso kevään F1-aikatauluja täältä

© Tiedotekuva Formula 1 -sarjassa vietetään kisojen osalta talvitaukoa, mutta talleissa on täysi vauhti päällä uusien autojen valmistamisen kanssa. Talleista Aston Martin, McLaren, Mercedes ja Ferrari ovat vahvistaneet autojen julkistuspäivät. ... Read more »

Kalle Rovanperä tykitti upeasti pohjat Power Stage-erikoiskokeelle! Tämä kommentti lupaa todella hyvää

© Toimittanut Sport Content Toyotan Kalle Rovanperä päätti tyylikkään räväkästi urakkansa rallin MM-kauden avanneessa Monte Carlossa. Kokonaiskilpailussa karmaisevan alun jälkeen neljänneksi noussut Rovanperä tykitti kisan päättäneen Power Stage-erikoiskokeen pohja-ajan ja ... Read more »

Laulajatulokas Miri julkaisi vaarallisen hyvän debyyttisinglen

Ota Miri haltuun. Miri, johon on aiemmin voinut törmätä Pyhimyksen Tapa poika -albumilla, on julkaissut ensimmäisen sinkkunsa. Kaiku-levymerkille levyttävä laulaja iskee vahvat kortit pöytään heti ensimmäisellä kappaleella. Vaarallinen kela on ... Read more »

Maineikkaan instrumentaalirockyhtye The Venturesin perustajakitaristi Don Wilson on kuollut

© Soundi.fi Maineikkaan instrumentaalirockyhtye The Venturesin perustajakitaristi Don Wilson on kuollut Maineikkaan instumentaalirockyhtye The Venturesin perustajiin lukeutunut rytmikitaristi Don Wilson on kuollut. 88-vuotias muusikko menehtyi lauantaina luonnollisiin syihin Washingtonissa. ”Isämme ... Read more »

Oksettavaa käytöstä yleisöltä! NHL-tähden pikkuveli joutui rasistisen hyökkäyksen kohteeksi – katso tilanne

© Tiedotekuva Pohjois-Amerikan kiekkopiireissä on jälleen noussut kohu pelaajan rasistisesta käytöksestä. Puolustaja Jacob Panetta elehti rasistisesti Jordan Subbania kohtaan. Kaksikko oli huudellut toisilleen jo jonkin aikaa, kunnes Panetta elehti gorillamaisesti, ... Read more »

Mahtikaari! – Suomalaisheittäjä täräytti jälleen SE-tuloksen – ällistyi itsekin

© Tiedotekuva Moukarinheittäjä Sara Killinen paransi jo toisen kerran viikon sisään painonheiton halliratojen SE-tulosta. Killinen oli Blacksburgissa, Virginiassa käydyssä kilpailussa toinen lukemin 21,35. Edellisen halliratojen SE:n 21,13 hän heitti viikkoa ... Read more »

Se on siinä! 47-vuotias lajilegenda Sebastian Loeb teki uskomattoman tempun Monte Carlossa

© Toimittanut Sport Content Rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari, helmikuussa 48 vuotta täyttävä Sebastien Loeb tuli ja teki kauden perinteisesti avanneessa Monte Carlossa tempun, johon yksikään asiantuntija ei uskonut. Dakar-rallista keikkakuskin roolissa ... Read more »

Kilpakumppani Leedsin kepittäneen Newcastlen Eddie Howe: ”Ei meitä vielä ole haudattu”

© Tiedotekuva Newcastle otti lauantaina tälle kaudelle harvinaisen potin; täydet kolme sarjapistettä. Leedsin kaataminen nosti Magpiesin tiiviimpään taisteluun sarjapaikkansa puolesta. LUE LAUANTAIN TAPAHTUMISTA TÄÄLTÄ! 15. tilaa tällä hetkellä pitävä Leeds ... Read more »

Tämä ei ole vitsi: Instagram testaa toimintoa, jolla käyttäjältä voidaan veloittaa 99 dollaria kuussa

© Ink Drop Instagram päästää harvat ja valitut sisällöntuottajat testaamaan ominaisuutta, joka mahdollistaa heidän tienata alustalla rahaa aiempaa suoraviivaisemmin. Tilausmallin ansiosta he voivat myydä faneilleen kuukausimaksullista sisältöä. Instagramin Subscriptions-ohjelma antaa ... Read more »

Vapaavuoren aluevaalitviitti herätti somemyrskyn: "Tänään lippujen kuuluisi olla puolitangossa"

© Toimittanut MTV Kokoomuksen entinen kansanedustaja, ministeri ja Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) on julkaissut tänään aluevaaleihin liittyvän twiitin, joka on herättänyt runsaasti ihmetystä ja suoranaista paheksuntaa Vapaavuoden Twitter-tilin seuraajien ... Read more »

Sebastien Loeb palasi MM-rallivoittajaksi! Rikkoi samalla yli 30 vuotta vanhan ennätyksen

MM-rallikauden avannut Monte Carlo -ralli päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen Sebastien Loebin ja M-Sportin voittoon. Loeb kilpaili MM-sarjan osakilpailussa edellisen kerran Turkissa syyskuussa 2020. LUE MYÖS: Sebastien Loeb, 47, ei lauantai-iltana laiskotellut ... Read more »

Toimittajaa nauratti: NHL-supertähti Artemi Panarin täräytti haastattelun päätteeksi yllättävän alkoholikysymyksen

© Danny Wild New York Rangersin Artemi Panarin (vas.) juhli maalia Arizona Coyotesia vastaan Chris Kreiderin kanssa. Jääkiekon NHL:ssä New York Rangersia edustava supertähti Artemi Panarin heitti toimittajille yllättävän alkoholikysymyksen haastattelun ... Read more »

Kalle Rovanperälle maksimipisteet päätösetapilta! Maalissa kuultiin iloista suomalaistähteä – "Näytti, että olemme täysin hukassa"

© DPPI/Francois Flamand/LiveMedia/Shutterstock/All Over Press Kalle Rovanperä Kalle Rovanperä oli tyytyväinen neljänteen sijaansa Monte Carlon MM-rallissa, vaikka menetti mahdollisuudet kärkisijoihin avauspäivien vaisun vauhdin takia.  Rovanperä jäi valtavasti kärjelle torstain ja ... Read more »

Barcelona ja Real Madrid sopivat keskinäisestä kunnioituksesta

© Tiedotekuva Real Madrid ja Barcelona ovat kilpailijoita, vihollisia jopa, niin kentillä kuin niiden ulkopuolilla. Tilanne on suhteellisen pysyvä, vaikka esimerkiksi tätä kirjoitettaessa joukkueita erottaa La Liga -taulukossa jopa 17 ... Read more »

Koronatartuntojen määrä kasvaa kohisten Venäjällä, jo kolmas peräkkäinen ennätys

© AFP / Lehtikuva Vain noin puolella venäläisistä on täysi rokotesuoja, sillä rokotevastaisuus on Venäjällä voimakasta. Kuva Moskovan metrosta. LEHTIKUVA/AFP AFP Koronatartuntojen määrä Venäjällä jatkaa nousuaan. Sunnuntaina maassa tehtiin jälleen ... Read more »

Madboialin Aquafina sopii niin hämärälle klubille kuin valoisaan kesäpäivään

Madboialin uusi single kertoo artistin tulevasta suunnasta. Rap-, r’n’b- sekä afropop-artisti Madboiali julkaisi perjantaina uuden kappaleen, joka on kiinnostava esimerkki siitä, millaiseen suuntaan artisti on soundiaan viemässä. Babyfacen kautta viime ... Read more »

Maalitykit ahneina – Chris Kreider ja Alex Ovetshkin keulilla

© Toimittanut Arvokisat NHL:n yön kierroksella sarjan kovimmat maalipyssyt olivat vauhdissa. Rangersin huippukautta pelaava Chris Kreider teki hattutempun ja nosti oman maalilukemansa numeroon 29, kun Rangers voitti Arizonan 7-3. Vanha ... Read more »
On free-english-test.com you will find lots of free English exam practice materials to help you improve your English skills: grammar, listening, reading, writing, ielts, toeic