Road House -remaken ohjaaja Doug Liman haluaa ihmisten boikotoivan elokuvaansa: ”Jake Gyllenhaal on syntynyt tätä roolia varten”

amazon, road house -remaken ohjaaja doug liman haluaa ihmisten boikotoivan elokuvaansa: ”jake gyllenhaal on syntynyt tätä roolia varten”

Road House -remaken ohjaaja Doug Liman haluaa ihmisten boikotoivan elokuvaansa: ”Jake Gyllenhaal on syntynyt tätä roolia varten”

Melkoinen sotku.

Doug Limanin ohjaama ja Jake Gyllenhaalin tähdittämä Road House -remake saapuu Prime Videoon 21. maaliskuuta. Elokuvan tuotannon sotkuista onkin jo uutisoitu, eikä vieläkään ole täysin varmaa, mitä on tapahtunut, mutta ainakin ohjaaja Liman pyytää ihmisiä boikotoimaan omaa elokuvaansa.

Liman kirjoitti Deadline-lehteen artikkelin, jossa hän kertoo, miksei ole erityisen tyytyväinen Amazonin päätökseen julkaista elokuva suoraan suoratoistossa teatterikierroksen sijaan.

– Minun piti aluksi pitää oma hiljainen protestini, koska elokuva on aivan selvästi tehty isoja kankaita eikä streamia varten, mutta päätinkin puhua asiasta ääneen. Jos minä en puhu Amazonia vastaan, niin kuka sitten, Liman kysyy.

Liman kertoo solmineensa teatterilevityksen saavasta Road House -remakesta sopimuksen MGM-studion kanssa. Amazon osti kuitenkin MGM-studion, ja samalla sopimus siirtyi jättimäisen mediayhtiön haltuun. Amazonilta sanottiin vain, että ”tee upea elokuva ja katsotaan miten sen käy”.

Liman teki kuten käskettiin, elokuvan, josta testiyleisö piti. Liman pitää myös Gyllenhaalin roolisuoritusta yhtenä tämän uran parhaista.

– ”Teimme Road Housesta jättihitin!” Nämä ovat Amazonin sanoja, ei minun. Road House sai paremmat testiarviot kuin suurin lippukassahittini Mr. And Mrs. Smith (2005). Se sai korkeammat testipisteet kuin Medusan verkko (2002), jolle tehtiin lopulta neljä jatko-osaa. Minulle on kerrottu elokuvan saaneen medialta parhaan vastaanoton sitten MGM-kauppojen.

– Road House on sidottu vahvasti UFC-organisaatioon, jolla on äärimmäisen lojaali faniporukka. Tämän takia elokuva on kerännyt yli 1,5 miljardia sosiaalisen median reaktiota, eikä markkinointi ole edes käynnistynyt vielä.

– Elokuvan toiminta on vallankumouksellista. Gyllenhaal on syntynyt tätä roolia varten. Ihmiset haluavat nähdä UFC:n megastara Conor McGregorin debyyttiroolissaan hakkaamassa Jakea. Mikään ei ole hauskempaa kuin kunnon baaritappelu.

Liman väittää myös, että Amazonilla ei ole mitään kiinnostusta elokuvateattereita kohtaan.

Alla traileri.

Katso myös: Taken 3

Katso myös: Edge of Tomorrow

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World