Kansanedustaja Vornasesta esitetty uusia väitteitä – Itä-Suomen poliisi selvittää, onko tämä toiminut poliisille sopimattomalla tavalla
Kansanedustaja Timo Vornanen (ps.). LEHTIKUVA / Markku Ulander
Mia Peltola
Itä-Suomen poliisi selvittää, onko kansanedustaja Timo Vornanen (ps.) toiminut poliisille sopimattomalla tavalla. Asian taustalla ovat poliisilaitoksen tietoon tuodut uudet väitteet Vornasen käyttäytymisestä.
– Tietoomme on tuotu sellaisia seikkoja tai väitteitä, että on mahdollista, että Vornanen on vähintäänkin käyttäytynyt poliisina sopimattomalla tavalla ja että näitä asioita ei olisi tullut aiemmin tietoon, kertoo Itä-Suomen poliisin poliisipäällikkö Samppa Holopainen.
Holopainen ei tarkenna laitokselle tulleiden seikkojen tai väitteiden sisältöä. Holopainen sanoo STT:lle, että asia on tullut tietoon toisen käden tietona toimittajan kautta. Väitteitä esittänyttä henkilöä ei ole nimetty eikä mahdollisen epäasiallisen käytöksen ajankohtaa yksilöity.
– Eilen tuli (asiaa koskeva) viesti, ja tänään päätettiin käynnistää selvitystyö, Holopainen kertoo.
Selvityksen tekemisestä kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.
Prosessin aikana selvitellään tarkemmin sitä, mitä on oikein lopulta tapahtunut ja onko esitetyissä väitteissä perää. Menettelyyn kuuluu myös se, että Vornaselle tarjotaan mahdollisuus esittää oma näkemyksensä asiaan.
Vornanen on tällä hetkellä virkavapaalla poliisin työstä kansanedustajana toimimisen takia. Tämän lisäksi hän on kahden viikon sairauslomalla. Näin ollen Vornasen näkemyksen saamiseen voi mennä jokunen hetki.
Toiminut poliisina kymmeniä vuosia
Kun tiedot tapahtumista ovat riittävät, laitoksella ryhdytään tekemään harkintaa siitä, mihin mahdollisiin toimiin asia johtaa.
Jos poliisin katsottaisiin toimineen väärin, mahdollisia kurinpidollisia toimia voisivat olla esimerkiksi huomautus ja varoitus sekä vakavimmissa tapauksissa irtisanominen.
Jos asiassa olisi syytä epäillä rikosta, poliisilaitoksen sisäinen selvitystyö keskeytyy.
– Jos käy ilmi, että on olemassa joku rikos tai sellaisen epäily, selvitystyö keskeytyy ja asia siirtyy syyttäjävetoiseksi rikostutkinnaksi, Holopainen sanoo.
Vornanen on virkanimikkeeltään vanhempi konstaapeli. Hän on kertonut kotisivuillaan työskennelleensä poliisina vuodesta 1993 lähtien. Suurimman osan urastaan hän kertoo työskennelleensä poliisin operatiivisissa kenttätehtävissä järjestysosastossa. Hän on uransa aikana toiminut esimerkiksi poliisiorganisaation työturvallisuuskouluttajana sekä kenttäjohtotehtävissä poliisin operatiivisessa kenttätoiminnassa. Vornasen mukaan hänen virkapaikkansa on ollut koko uran ajan Joensuun poliisiasemalla. Vornanen jäi virkavapaalle sen jälkeen, kun hänet valittiin eduskuntaan viime vuoden kevään vaaleissa.
Vornanen oli osallisena ampumavälikohtauksessa ravintolan edustalla Helsingissä viime viikolla. Vornasen epäillään uhanneen aseella kahta ihmistä ja ampuneen sen jälkeen maahan. Poliisi on kertonut aiemmin, että Vornanen on kokenut tulleensa uhatuksi ennen aseen käyttöä.
Ampumistapauksessa on kolme rikosnimikettä. Poliisin mukaan nämä ovat vaaran aiheuttaminen, laiton uhkaus ja ampuma-aserikkomus.
Ampumistapausta tutkiva Helsingin poliisi ei ole vahvistanut epäillyn henkilöllisyyttä. Poliisi on puhunut vain 54-vuotiaasta miehestä. Muun muassa perussuomalaisista on kuitenkin kerrottu, että rikoksista epäilty on kansanedustaja Vornanen.
Kirjallinen huomautus ja haastettuna käräjille
Vornasen tekemisiä on syynätty aiemminkin.
Vuonna 2016 hän sai kirjallisen huomautuksen poliisille sopimattomasta käyttäytymisestä. Poliisissa laaditun selvityksen mukaan Vornanen oli kenttäryhmän illanvietossa kosketellut ja halaillut työtoveria, joka ei pitänyt käyttäytymistä hyväksyttävänä. Myöhemmin samana iltana ravintolassa Vornanen oli vienyt kätensä henkilön nivusalueelle. Huomautukseen johtaneet tapahtumat ajoittuvat heinäkuuhun 2015.
Vuonna 2020 Vornanen sai puolestaan esimieheltään palautetta siitä, että hän oli esiintynyt poliisin virkapuvussa Joensuussa perussuomalaisten teltan luona ja hänestä julkaistiin myös kuva Facebookissa. Vornanen oli joulukuussa 2019 valvomassa järjestystä Joensuun joulumarkkinoilla. Valokuvassa hän poseeraa kahden paikallisen perussuomalaisen välissä virkapuku yllään. Kuvan julkaisemisen jälkeen Itä-Suomen poliisilaitokselle tuli arvostelevaa yleisöpalautetta. Vornanen sai esimiehiltään kirjallisen ohjauksen, jonka mukaan hänen olisi pitänyt kieltäytyä valokuvan ottamisesta. Kirjallinen ohjaus ei tarkoita, että kyseessä olisi virkavirhe.
Lisäksi Vornanen on haastettu vuosia sitten Pohjois-Karjalassa kolmesti käräjille pahoinpitelystä syytettynä. Yhdessä tapauksessa rangaistusta vaati syyttäjä ja kahdessa muussa yksityishenkilöt. Kaikissa kolmessa tapauksessa Vornanen vapautui rikosepäilystä. Yhtä tapausta käsiteltiin oikeudessa, ja kahdessa muussa käsittelyt raukesivat jo ennen istuntoja.