Jykevä alku! – snookerin maailmanmestarilta vahva aloitus toisella kierroksella
Snookerin maailmanmestari Stuart Bingham.
Snookerin MM-kilpailuissa käynnistyi lauantaina kaksi todella mielenkiintoista ottelua. Yksi koko turnauksen toisen kierroksen mielenkiintoisimmista otteluista pelataan kahden englantilaisen pussituskoneen välillä, kun lajin maailmanmestari saa haasteen vielä ilman rankingvoittoja olevalta pelaajalta.
Englannin Sheffieldissä pelattavissa snookerin MM-kilpailuissa on toinen kierros hyvässä vauhdissa. Toinen kierros pelataan päätökseen sunnuntain ja maanantain aikana, kun kaksi ottelua on vielä alkamatta.
Yksi toisen kierroksen mielenkiintoisimmista taistoista käydään lajin maailmanmestarin Stuart Binghamin ja tämän maanmiehen Jack Lisowskin välillä. Bingham kaatoi avauskierroksella kaksi rankingturnausta tänä vuonna voittaneen Gary Wilsonin ja Lisowski hoitelin Kiinan Ding Junhuin tieltään.
Ensimmäinen jakso kahden loistavan pussittajan välillä meni Binghamille 5-3 -lukemin. Lisowski aloitti ottelun voittamalla kaksi ensimmäistä erää tekemällä 82 ja 88 pisteen sarjat Binghamin jäätyä yhteen pisteeseen. Kolmannessa erässä Bingham putsasi pöydän 90 pisteen sarjalla ja tasoitti perään ottelun ennen taukoa.
Tauon jälkeen Bingham vei kolme ensimmäistä erää putkeen, mutta Lisowski kavensi ottelun 5-3’n ennen yö-taukoa. Kamppailun toinen jakso pelataan sunnuntaina ja taistelu pelataan loppuun maanantaina.
Toisessa todella mielenkiintoisessa toisen kierroksen kamppailussa Skotlannin Stephen Maguire johtaa Englannin maailmanmestari Shaun Murphya kahden jakson jälkeen 10-6 -lukemin.
Kahdesti urallaan MM-välierässä pelannut skotlantilainen on tehnyt ottelussa yhteensä viisi vähintään 50 pisteen sarjaa, joista isoin on 97 pisteen sarja 11. erään. Snookerin maailmanmestaruutta vuonna 2005 juhlinut 41-vuotias Murphy on tehnyt otteluun yhteensä neljä vähintään 50 pisteen sarjaa. Viimeisintä näistä Murphy ei kuitenkaan voittanut, sillä englantilainen teki 16. erään 60 pisteen sarjan, mutta Maguire vei erän 73-64 -lukemin.
Artikkeli Jykevä alku! – snookerin maailmanmestarilta vahva aloitus toisella kierroksella julkaistiin ensimmäisen kerran sivustolla Penkkiurheilu.com.