JSN ei ota oma-aloitteisesti käsittelyyn Aamulehden entisen toimittajan Kuuselan vanhimpia juttuja
JSN:lle on tehty kantelu Aamulehden päätöksestä poistaa entisen toimittajansa Matti Kuuselan juttuja verkosta selvityksen ajaksi. LEHTIKUVA / Markku Ulander
Eeva Nikkilä-Kiipula
Julkisen sanan neuvosto (JSN) ei ota oma-aloitteisesti käsittelyyn Aamulehden entisen toimittajan Matti Kuuselan vanhimpia juttuja, kertoi JSN:n puheenjohtaja Eero Hyvönen STT:lle keskiviikkona.
Neuvosto päätti kokouksessaan, että se katsoo ensin Aamulehden teettämän Kuuselan juttuja koskevan selvityksen tulokset. Aamulehti on pestannut media-alan tutkijan Maria Lassila-Merisalon selvittämään Kuuselan juttujen todenperäisyyttä.
JSN:lle on tehty kantelu Aamulehden päätöksestä poistaa Kuuselan juttuja verkosta selvityksen ajaksi. Hyvönen sanoo, että kantelun neuvosto käsittelee loppukesän kokouksessa, ja tässä yhteydessä hänen mukaansa katsotaan, onko syytä muihin toimiin.
– Mutta näyttää meidän mielestämme siltä, että selvitys etenee. Siinä on ryhdytty oikeansuuntaisiin toimiin asian suhteen.
Selvityksen valmistuttua JSN pääsee Hyvösen mukaan tekemään kantelusta päätöksen.
Yksityishenkilön tekemä kantelu koskee sitä, oliko väärin ottaa pois satoja Kuuselan juttuja verkosta. Kantelijan mukaan tämä loukkaa hyvää journalistista tapaa.
Kantelu tehtiin Hyvösen mukaan kuitenkin niin varhaisessa vaiheessa, ettei ollut vielä selvyyttä siitä, miten Aamulehti aikoo materiaalia ruveta selvittämään ja palauttamaan verkkoon.
Kuusela oli itse ilmoittanut kirjassaan, että hän on käyttänyt jutuissaan myös sepitettä.