Donald Trump astui ansaan ja suututti kaikki

Yhdysvaltojen ex-presidentti Donald Trump ilmoitti aborttikantansa ja osoitti olevansa oikeasti poliitikko.

Jopa kahden vuoden odotuksen jälkeen se viimein kuultiin: Annetaan jokaisen osavaltion päättää itse.

Tämä oli Yhdysvaltojen entisen presidentin ja republikaanipuolueen tulevan presidenttiehdokkaan Donald Trumpin kanta aborttiin.

Raskaudenkeskeytykset nousivat puheenaiheeksi vuoden 2022 kesäkuussa, kun Yhdysvaltojen korkein oikeus kumosi liittovaltion laajuisen aborttioikeuden.

Sittemmin maa jakautui kahtia.

Politico-lehden mukaan abortti on laillista vanhan tavan mukaan 26 osavaltiossa. Lisäksi kolmessa osavaltiossa abortit saatetaan kieltää oikeusprosessien jälkeen. Viidessä osavaltiossa abortintekemisen raja on 12–18 raskausviikon kohdalla.

16 osavaltiossa abortti on joko kokonaan kielletty tai rajoitettu viimeistään kuudennelle raskausviikolle. Tuolloin sikiön sydän ei vielä lyö, ja harkinta-aika raskauden keskeytykseen on äärettömän lyhyt.

Donald Trump oli aiemmin pallotellut kampanjatiiminsä kanssa 16 raskausviikon aborttirajaa koko liittovaltioon. Nyt hän perääntyi tästä rajasta ja ainakin sanoo pitävänsä tilanteen ennallaan.

Monitahoinen sotku

Trumpin maanantainen ilmoitus suututti niin abortinvastustajat kuin -puolustajat.

15 viikon maanlaajuista aborttirajaa ajanut SBA Pro-Life America -järjestö sanoi tiedotteessaan pettyneensä Trumpiin.

”Antamalla asian osavaltioille kansallinen keskustelu luovutetaan demokraateille”, järjestö kritisoi.

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden haukkuikin tulevan vastustajansa heti maanantaina. Biden sanoi Trumpin olevan vastuussa siitä, että koko maan aborttioikeus kumottiin.

”Hän on pulassa ja tietää sen”, Biden sanoi.

Tällä Biden viitannee Trumpin ja koko republikaanipuolueen hankalaan asemaan aborttikysymyksessä. Konservatiivit ovat vuosikymmenten ajan pystyneet turvallisesti kannattamaan rajua aborttipolitiikkaa. Sen takasi vuonna 1973 abortin mahdollistanut korkeimman oikeuden Roe v. Wade -päätös.

Useissa republikaanijohtoisissa osavaltioissa lätkäistiin niin sanotut liipasinlait, jotka tekivät abortista saman tien laitonta, kun Roe-päätös kumottiin. Niiltä osin asia onkin selvä.

Paljon hankalampaa on Arizonan kaltaisissa osavaltioissa, joissa abortin tekeminen oli laillista 15:nteen raskausviikkoon saakka. Tiistaina osavaltion korkein oikeus kuitenkin päätti, että vuonna 1864 säädetty ja lähes kaikkien unohtama täyskielto on laillinen.

Tuolloin Arizona ei edes ollut Yhdysvaltojen osavaltio, vaan pelkkä territorio. Mutta siitä huolimatta se voi hankaloittaa arizonalaisten naisten elämää 160 vuoden jälkeenkin. Mahdollinen aborttikielto saattaa tulla voimaan toukokuussa.

Poliittinen ase

Oikeussekoilun lisäksi Trumpille harmaita hiuksia aiheuttavat kansalaisten mielipiteet.

Republikaanipuolueen sisällä abortinvastustus on vuosikymmeniä jatkunutta politiikkaa. Se on erityisen tärkeää puolueen evankelikaalisille kristityille, joka on tärkeä äänestäjäryhmä.

Toisaalta 58 prosenttia yhdysvaltalaisista haluaa naisille mahdollisuuden aborttiin kaikissa tai useimmissa tapauksissa. Vain joka seitsemäs yhdysvaltalainen haluaa kieltää abortin kaikissa tilanteissa.

Vaikka Trump astui ansaan, oli päätös lopulta presidentinvaaleissa menestymisen kannalta ainut oikea.

Hänellä ei ole varaa menettää sitä poliittisessa keskustassa majailevaa äänestäjäkuntaa, joka nenästä kiinni pitäen antaa äänensä Trumpille. Nämä ihmiset saattavat ratkaista marraskuun vaalit, eikä heille saa antaa tekosyytä jättäytyä kotiin tai äänestää Bidenia.

Sitä paitsi Trump on mestari pelaamaan kaksilla korteilla. Yhtäältä hän on kutsunut äärimmäisiä aborttikantoja ”kamaliksi”. Toisaalta Trump on useasti ottanut kunniaa siitä, että hänen nimittämänsä tuomarit kaatoivat Roen, eli koko maan aborttioikeuden.

Tästä syystä voi uskoa, että Trump kieltäisi toisella kaudellaan abortin, mikäli kongressi kiikuttaisi hänelle täyskiellon määräävän lain allekirjoitettavaksi.

Presidenttikisassa Trump on vahvimmillaan taloudessa, mutta heikoimmillaan abortissa. Tämän tietävät myös demokraatit.

Arizonan tiistaisen aborttipäätöksen jälkeen liberaalit kansalaisaktivistit ilmoittivat vievänsä asian kansanäänestykseen marraskuun vaaleissa. Aloitteen toivotaan vahvistavan Joe Bidenin kannatusta.

Samoin tapahtuu ainakin Floridassa ja Nevadassa, joista jälkimmäinen on tärkeä vaa’ankieliosavaltio. Näin abortista muodostetaan vaaliasetta, joka iskee Trumpin kampanjan sydämeen.

Ukraina on vain jäävuoren huippu – Käynnissä on verinen sotien aika ja maailmanjärjestys on hajoamassa

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World