Anne Bernerin paperit esiin? – Liikenteessä on käynnissä jättimullistus ja raha katoaa valtion kirstusta

Liikenteen verotus on ollut valtiolle iso tulonlähde, huomauttaa Aktian pääekonomisti Lasse Corin.

Suomella on vääjäämättä edessään liikenteen verotuksen uudistaminen, arvioi Aktian pääekonomisti Lasse Corin.

Hän nostaa esiin, että liikenteessä on käynnissä niin suuri mullistus, että nykyisessä päästöperusteisessa verojärjestelmässä syntyy jo ”aika hyvä epäsuora tuki”.

”Minusta on vääjäämätön juttu, että liikenteen verotusta joudutaan katsomaan uudestaan. Se on ollut iso tulonlähde valtiolle. Ainoa ongelma on, että siinä on hirveän iso disruptio tällä hetkellä käynnissä.”

Katso video täältä

Ajatus liikenteen verotuksen uudistamisesta ei ole uusi. Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituskaudella (2015–2019) liikenneministeri Anne Berner (kesk) hahmotteli ajoon perustuvia käyttömaksuja.

”Kyllä minä voisin ne kaivaa ja lukaista läpi. En sano, että ne olisivat juuri ne, jotka pitää ottaa käyttöön, mutta jotain uutta pitää keksiä”, Corin sanoo.

Asiantuntija: Totuus pimitetty suomalaisilta – Bernerin kilometrimaksu ”on edessä”

SAK:n Niko Pankka pitää liikenteen kysymystä liikenteen verouudistuksesta ”hyvinkin eksistentiaalisena”.

”Tämän hetken verotuottojen alenema – suurin osa veroasteen laskusta, mikä Suomessa on useita miljardeja – tulee haittaverotuksesta, eli liikenteestä. Tämä on sellainen kysymys, joka poliitikkojen on ratkaistava riippumatta koalitiosta. Jos mitään ei tehdä, verotulot joka vuosi laskevat ja laskevat ja aiheuttavat ison fiskaalisen haasteen”, Pankka toteaa.

Keskusta mullistaisi suomalaisten autoilijoiden verotuksen, väläyttää ”miljoonan suomalaisen” laajaa etätyötä – Maaseudun puolueella on taka-ajatus, jota se ei edes yritä peitellä

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World