Mikko Rupponen kertoo elämäntarinansa tiistaina ilmestyvässä kirjassaan Rujo – Väkisin elossa. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto
Anssi Rulamo
Ukrainan sotilastiedustelun erikoisjoukoissa on sodan aikana toiminut vapaaehtoisina kovan luokan ammattisotilaita, kuten Britannian SAS-joukkojen jäseniä, yhdysvaltalaisia vihreitä baretteja ja Navy Sealejä. Sekä Mikko Lohjalta.
Nimittäin entinen vapaaottelija Mikko Rupponen, 45, joka päätyi erikoisjoukkoihin Bahmutiin ja muihin vaikeisiin paikkoihin, vaikkei hänellä ollut muodollista sotilasarvoa.
– Kaunein asia mun elämässä on se, kun mut otettiin siihen tiimiin. Nämä jätkät ovat sellaisia ovienpotkijaninjoja, joita USA:n valtio on miljardeilla kouluttanut, ja he ovat olleet Irakissa ja Afganistanissa. Jos WTC-torneihin tulee isku, näille jätkille soitetaan. Ja nämä jätkät ovat, että joo joo, tulet tähän tiimiin, Rupponen kertoo STT:lle.
– Vieläkin ihmettelen, että olen päässyt kokemaan sellaisten ammattimiesten kanssa hommia.
Uho laantui
Rupponen kertoo elämäntarinansa tiistaina ilmestyvässä kirjassaan Rujo – Väkisin elossa.
Siitä selviää muun muassa, että Rupponen ei aikoinaan viihtynyt lainkaan varusmiespalveluksessa. Armeijan hierarkia ja ylemmille pokkurointi oli uhoa täynnä olevalle 19-vuotiaalle liikaa.
– Oli sellainen epäkypsyys ja lapsellisuus, vajavainen kyky nähdä isoja mekanismeja, Rupponen kertoo.
– Nythän sen ymmärtäisin, että miksi alokasaika on sellainen. Ei siinä voi hypätä suoraan sinne, että olet erikoisjoukoissa, missä sanotaan, että kunhan saat tuon tuloksen ja kunhan ette tee sotarikoksia, niin keksikää jätkät itse, miten sen teette, tuossa on miltsillä kamaa.
Vuosien kokemus Ukrainassa
Lopulta Rupponen kouluttautui sotilaaksi itsenäisesti, ensin yksin harjoittelemalla ja sitten treenikavereiden kanssa.
Rupponen kävi Ukrainassa vapaaehtoisena useita kertoja jo vuodesta 2017 lähtien. Hän osallistui Azov-pataljoonassa Ukrainan antiterroristioperaatioon (ATO) Itä-Ukrainassa.
– Se oli ehkä varmaan sellaista, mikä vaikka Afganistanissa oli. Ei ollut sellaista, että tankin ampuvat. Ei ne mitään lomamatkoja olleet, mutta kuitenkin siinä on ero siihen kunnon sotaan, missä valtiot oikeasti laittavat kaiken peliin, Rupponen kertoo.
Täysimittaiseenkin sotaan hän lopulta osallistui. Kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa helmikuussa 2022, Rupponen työskenteli Helsingissä raksamiehenä. Hän turhautui nopeasti Euroopan toimettomuuteen hyökkäyksen edessä ja lähti Ukrainaan.
Hän pääsi kontaktiensa kautta osaksi erikoisjoukkoja ja osallistui operaatioihin muun muassa Kiovan lähiöissä, Harkovan seudulla ja lopulta viime talvena Bahmutissa, jota Rupponen kuvailee maanpäälliseksi helvetiksi.
Hän sanoo katsovansa karttakuvia rintamalinjoista nyt eri tavalla kuin ennen, kun tietää millaisia äärimmäisiä tunteita jokainen sotilas kokee.
– Pakosti zoomaan, että miltä siitä jäbästä siellä tankin sisällä tai miehistönkuljetusvaunussa tai epäsuorassa tulessa olevilla tuntuu.
Bahmutin tulikoe
Rupposta kiehtoo valtavasti sodankäynnin psykologia. Monet suomalaiset sotakirjat ovat hänen mielestään “Viisikkoja”, sankariseikkailuja, joissa keskitytään teknisiin yksityiskohtiin.
Rupposen kirjassa etenkin kuvaus Bahmutin taistelusta tuo mieleen sotajännärit, mutta siinäkin Rupposta kiinnostaa eniten se, mitä sotilaan pään sisällä liikkuu pahimmassa mahdollisessa paikassa.
– Bahmutin taistelussa mua kiinnosti se ryhmänjohtaminen ja että mut kaivettiin niin syvälle sinne sieluun. Tajusin, että mä olen oikeasti erikoisjoukkosotilas, Rupponen kuvailee.
– Sirkkelikäden sormilla laskettavissa ovat ne suomalaiset, jotka mä luen sotilaiksi, ja tällä hetkellä suurin osa niistä on Ukrainassa sotimassa.
Rupponen kertoo tajunneensa, että sotilaana olemisen pullonkaula eivät ole varsinaiset sotataidot, joita pystyy harjoittelemaan, vaan ihmisen psyykkinen rakenne. Tulitaistelussa olemisen kokemusta ei voi etukäteen harjoitella.
Vaikka olisi kuinka taitava mutta ei pysty toimimaan tositilanteessa, ei Rupposen mukaan ole sotilaana yhtään sen parempi kuin taidoiltaan keskinkertainen sotilas, jonka pää kestää. Tällainen psyykkisesti vahva keskinkertaisuus Rupponen itse kokee olleensa, ja muut erikoisjoukkojen sotilaat aistivat sen ja luottivat häneen. Hän oli “solid” eli luotettava, ja se avasi monia ovia.
– Kaverini sanoi, että tässä ei ole kyse siitä, paljonko juoksee cooperissa, vaan tämä on persoonakysymys.
Ei traumoja
Ukrainassa Rupponen on nähnyt sodan aikana kauheita asioita, kuten raiskattuja lapsia ja miinoitettuja leikkipuistoja. Hän kuitenkin sanoo, ettei hänelle ole jäänyt sodasta traumoja.
– Mulla on sellaisia mekanismeja, että mun psyyke sopii noihin hommiin. Eikä me tehty mitään sellaista, mistä voisi jäädä miettimään, että haluanko olla tällä puolella. Jos olisin jonain huumekartellin pyssymiehenä ja nyljettäisiin vankeja ja heitettäisiin ne happoaltaaseen, sitten olisin voinut traumatisoitua.
Rupponen kertoo ilahtuneensa siitä, kuinka ylempääkin aina painotettiin, että elävänä vangiksi saatu on paljon arvokkaampi kuin tapettu. Vankien hyvä kohtelu oli tärkeää jo vankienvaihdonkin kannalta.
Ukrainan puolella taisteleminen oli Rupposen mielestä helppoa, koska hän koki puolustavansa eurooppalaista demokratiaa – vaikka sanookin, että hänen oma panoksensa sodan lopputulokselle oli vähemmän kuin nolla.
– Mä tiedän, että mä olen absoluuttisen hyvän puolella ihan absoluuttista pahaa vastaan. Miksi mä traumatisoituisin?
Rupponen sanoo toisaalta ihmetelleensä lehtijuttuja suomalaisista vapaaehtoisista, jotka olivat lähteneet Ukrainaan, koska elämästä puuttui suunta. Hänen mielestään se on väärä motiivi, sillä jos ihmisellä on valmiiksi traumoja ja ongelmia, ne eivät ainakaan parane sodassa.
Yleisesti arvostus suomalaisia sotilaita kohtaan on kuitenkin Ukrainassa ja erikoisjoukkopiireissä vahvaa, ja esimerkiksi tarkka-ampuja Simo Häyhän mainitseminen toimi Rupposelle jäänmurtajana monessa tilanteessa.
Geenit veivät sotilaaksi
Rupponen puhuu paljon siitä, kuinka hänen geenikoodinsa veti häntä tietylle elämänpolulle, johon kuuluivat kamppailu-urheilu ja sotilaana oleminen. Hän tiesi aina, että haluaa joskus kokea, mitä on olla sotilas.
Rupposen viesti ei ole, että kaikkien pitäisi olla sotilaita, vaan että kaikkien pitäisi olla rehellisesti omanlaisiaan.
– Yhteiskunnassa on tietty putki. Ala-aste, yläaste, lukio tai amis, Reserviupseerikoulu, parisuhde, asuntolaina, kaksi lasta, kesämökki ja kultainen noutaja. Voi miettiä, että miksi tämä näytelmäkerho kiinnostaa mua tai miksi tämä perhostenkeräily kiinnostaa mua, kun koulun opo ja kaverit sanoo, että heittäydy tuohon putkeen, niin kaikki menee hyvin, Rupponen selittää.
– Uskalla mennä vaan siihen, mikä kiinnostaa. Elämä on lyhyt. Tee. Älä välitä, vaikka muut dissaa sitä aluksi, jos olet rehellinen itsellesi. Näitä asioita tekemällä, tätä polkua kulkemalla valmistui helvetisti tasapainoisempi ja lähipiirilleen tyynempi Mikko kuin että olisin seurannut tämän yhteiskunnan optimaalisen putken.
Äijäilyä pilke silmäkulmassa
Psykologisen pohdinnan ohella Rupposen kirja tihkuu myös testosteronia. Erikoisjoukkosotilaiden sanailu on usein kuin suoraan 80-luvun toimintaelokuvista, ja Rupponen puhuu taistelutovereistaan kieli poskessa esimerkiksi sellaisilla ilmaisuilla kuin “testosika”, “kova panosonni” ja “liharekka.”
Rupponen sanoo suhtautuvansa sotilaiden machoiluun ja äijäilyyn lämmöllä ja huumorilla.
– Siinä osataan nauraa sille, miten me itse asiassa vahvistetaan sitä stereotypiaa. Mutta kyllähän se stereotypia on myös totta.
Rupposen mielestä kova äijämeininki ei ole ristiriidassa syvällisen yhteiskunnallisen pohdiskelun kanssa. Hän puhuu innoissaan biologiasta, neurokemiasta, psykologiasta, historiasta ja käyttäytymistieteistä.
Häntä kiehtoo sotilaiden kunniakoodi ja ikiaikainen miesihanne korkean moraalin omaavasta suojelijasta. Hän kokee olevansa aito pasifisti, vahtikoira, joka suojelee lampaita susilta.
– Mä rakastan rauhaa. Mä rakastan sitä, että Kallion rastatukat saavat haukkua mua. Mikään ei turvaa paremmin sitä, että on kolmelle sukupuolelle vessat kuin että on äärimmäinen väkivaltakoneisto. Täällä ei olisi vapautta ilman tällaisia tyyppejä. Toivoisin ehkä vähän kunnioitusta sitä vahtikoiragenetiikkaa kohtaan.
Mitä seuraavaksi?
Elämänsä varrella Rupponen on kokenut sodan ohella muitakin raskaita asioita. Vapaaottelu-ura toi muun muassa Euroopan mestaruuden, mutta jätti kehoon vammoja. Kroppa otti lisää osumaa Ukrainan rintamalla.
Välillä hän makasi sairaalassa proteesi-invalidina, välillä hän on nukkunut puistossa asunnottomana. Silti sota veti kerta toisensa jälkeen Rupposta puoleensa.
Nyt 45-vuotiaana hän kuvailee itseään “raihnaiseksi ukoksi”, jonka fysiikka ei enää kestä sotimista.
Rupponen on vuosien varrella velkaantunut sotareissujen aikana, ja “aikuisten hommat” kuten sosiaaliturvaviranomaisten kanssa toimimisen hän kokee itselleen vaikeaksi. Hän ylistääkin läheisiään ja turvaverkkojaan pyyteettömästä auttamisesta.
Rupponen kuitenkin kokee, että hänellä on tulevaisuudessa paljon eri vaihtoehtoja. Häntä kiinnostavat esimerkiksi rakennusala ja taiteet, ja hän nauttii valtavasti kamppailulajien valmentamisesta. Myös jonkin tutkinnon suorittamista hän pitää mahdollisena.
Ei enää sotaan
Sotilaaksi Rupponen ei sen sijaan enää aio palata. Nyt hänen paluustaan Bahmutista on kulunut jo yli puoli vuotta, eikä tunne ole muuttunut.
– Aikaisemmin aina arvoin sitä kuitenkin. Siellä ajatuksissa oli, että ei enää, mutta pystyisinköhän mä? Kyllä sä vielä pystyt menemään sinne, Rupponen selvittää ajatteluaan.
Nyt hän kokee kääntäneensä kaikki kivet sielunsa pohjasta ja olevansa tyynempi.
– Olen parempi ihminen, olen parempi itselleni, kun katson peiliin illalla ja menen nukkumaan. Olen yhteiskunnan jäsenenä ja Suomen kansalaisena tyynempi. Pelasin venäläistä rulettia, olen saanut sen, mitä lähdin hakemaan. Pöydästä pitää lähteä silloin kun on vielä voitolla, Rupponen kertoo.
– Tunnistan sen, että mä en enää mene sinne takaisin.
News Related-
Tesla-riita yltyy: Autot jätetään nyt jo ilman rekisterikilpiä – Tesla haastaa Ruotsin oikeuteen
-
Robert De Niron puhe sai outoja sävyjä – Väitti, että häntä sensuroitiin ja Apple sai kyytiä
-
Voi kurjuus! Kaapo Kakko loukkaantui NHL:ssä
-
Uutta Destiny 2 -laajennusta ei nähdä vielä helmikuussa – uusi julkaisupäivä varmistui
-
Tänään tv:ssä: Nyt kannattaa varata useampi nenäliina valmiiksi – Tämän elokuvan ääressä kivisydänkin vollottaa
-
Tässä on alkukauden alisuorittamisen hinta: NHL:ssä kauden toiset valmentajapotkut!
-
Denis Villeneuve palkkasi Killers of the Flower Moonin käsikirjoittajan uuteen elokuvaan
-
Mico Ahonen ja nuorten maailmanmestari Palosaari jäivät rannalle
-
Tällaisia pelejä kannattaa joulukuussa 2023 odottaa
-
Illalla tv:ssä: Huijarinainen yrittää naruttaa fiksumpaansa – näyttelijättären kuitti koe-esiintymisessä takasi ehkä roolin leffassa
-
Helsingin Kalasataman henkirikoksesta vangittuna enää yksi nainen, rikosnimike lieventynyt tapoksi
-
Ministeriöltä pamahti uutispommi katastrofaalisella tavalla – Lopputulos lävähtää vielä jokaisen suomalaisen eteen
-
Alkukauden kyntämisellä karu seuraus – NHL:ssä nähtiin toiset valmentajapotkut
-
Yöllä tv:ssä: Yksi parhaista tarkka-ampujaelokuvista – tähti söi 6000 kilokaloria päivässä valmistautuessaan rooliin