HIFK:n maalivahti lähtee ulkomaille
HIFK:n maalivahti lähtee ulkomaille
Helsingin IFK:ssa Suomen mestaruuden voittanut maalivahti Kiia Lahtinen jättää seuran ja siirtyy ulkomaille.
Lahtisen lähtö oli jo aiemmin tiedossa, mutta nyt myös hänen uusi seuransa on tiedossa.
Keskiviikkona vahvistettiin, että Lahtinen pelaa jatkossa Yhdysvalloissa Mainen yliopistojoukkueessa.
Lahtinen oli HIFK:n ykkösmaalivahti, kun joukkue voitti Suomen mestaruuden keväällä 2023.
HIFK voitti Suomen mestaruuden myös tänä keväänä. Silloin ykkösmaalivahtina toimi Miia Vainio Lahtisen ollessa loukkaantuneena.
Kuva: Jääkiekkoliitto