Tänään tv:ssä: A-sarjan toimintaelokuva vuodelta 2010 – Ammattisotilaat ryhtyvät palkkasotureiksi

tänään tv:ssä: a-sarjan toimintaelokuva vuodelta 2010 – ammattisotilaat ryhtyvät palkkasotureiksi

Tänään tv:ssä: A-sarjan toimintaelokuva vuodelta 2010 – Ammattisotilaat ryhtyvät palkkasotureiksi

IMDb-arvosana 6,7.

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2010 valmistunut vauhdikas seikkailuelokuva The A-Team, joka perustuu Suomessakin 80-luvulla esitettyyn suosittuun televisiosarjaan.

Elokuvassa nähtävä tiimi koostuu entisistä Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukkojen ammattisotilaista, jotka ovat ryhtyneet palkkasotureiksi. Kolme tiimin jäsenistä on pidätetty rikoksesta, jota he eivät ole tehneet. Heidät on tämän takia julistettu sotarikollisiksi. Nyt he joutuvat yhdistämään voimansa puhdistaakseen maineensa.

Ryhmän johtajana, paksua sikaria tupruttelevana eversti Hannibal Smithinä nähdään Oscar-palkittu Liam Neeson. Hannibal on ryhmän aivot ja arvostettu johtaja. Hän puhuu useita kieliä sujuvasti ja inhoaa valehtelijoita.

Tiimin naistennaurattajaa Templeton ”Face” Peckiä esittää Bradley Cooper, joka teki läpimurron menestyskomediassa Kauhea kankkunen. Face pitää naisista ja kalliista puvuista. Hän tekee kepposia mutta inhoaa tulla huijatuksi.

B.A. ”Bad Attidude” Baracasin roolissa nähdään Quinton ”Rampage” Jackson, joka tunnetaan paremmin nyrkkeilijänä ja ammattitappelijana. Alkuperäisessä sarjassa Baracasia näytteli legendaarinen Mr. T, myöskin ammattipainija.

H.M. ”Howling Mad” Murdockia esittää elokuvasta District 9 tuttu Sharlto Copley. Murdock on A-Teamin sekopää. Kukaan ei tiedä, onko tämä taitava helikopterilentäjä todellisuudessa hullu, mutta vakuuttavasti hän ainakin roolinsa esittää.

Naispääosassa nähdään Jessica Biel.

Elokuvan on ohjannut Joe Carnahan, joka tunnetaan tyylikkäistä toimintaelokuvista Narc ja Smokin’ Aces.

The A-Team nähdään Star Channelilla neljä kertaa:

  • Su 11.02.2024 klo 21.00
  • Ti 13.02.2024 klo 23.00
  • La 17.02.2024 klo 00.30,
  • Su 18.02.2024 klo 03.20

Elokuvan voi katsoa myös Disney Plussasta. Katso traileri alta.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World