Floridalaistuomari lykkäsi Trumpin asiakirjaoikeudenkäyntiä, eikä asettanut uutta päivämäärää
Tuoreen lykkäyksen myötä on hyvin epätodennäköistä, että Donald Trumpin hallusta löydettyjä turvallisuusluokiteltuja asiakirjoja koskeva rikosoikeudenkäynti toteutuisi ennen marraskuun 2024 presidentinvaaleja. LEHTIKUVA/AFP
AFP
Floridalaistuomari on lykännyt Yhdysvaltain entistä presidenttiä Donald Trumpia koskevaa turvallisuusluokiteltujen asiakirjojen käsittelyyn liittyvää oikeudenkäyntiä toistaiseksi.
Rikosoikeudenkäynnin oli määrä alkaa 20. toukokuuta. Tuomari Aileen Cannonin mukaan tuomioistuimella on käsiteltävänään niin suuri määrä oikeudenkäyntiä edeltäviä aloitteita, että kyseisestä päivämäärästä ei voida pitää kiinni.
Trumpin virkaansa nimittämä Cannon ei asettanut oikeudenkäynnin alkamiselle uutta päivämäärää.
Cannonin mukaan uusi päivämäärä asetetaan erillisellä määräyksellä sen jälkeen, kun tuomioistuimen käsiteltävänä olevat asiat on ratkaistu.
Tuoreen lykkäyksen myötä on hyvin epätodennäköistä, että oikeudenkäynti toteutuisi ennen marraskuun 2024 presidentinvaaleja. Nyt 77-vuotias Trump on republikaanien todennäköinen presidenttiehdokas ja kohdannee vaaleissa presidentti Joe Bidenin.
Useita rikossyytteitä
Floridassa nostetun syytteen mukaan Trump muun muassa säilytti turvallisuusluokiteltuja asiakirjoja presidenttikautensa jälkeen Mar-a-Lagon kartanossaan Floridassa ja esti viranomaisilta pääsyn niihin. Trumpia vastaan on nostettu syyte lähes 40 syytekohdassa.
Trumpin asianajajat ovat pyrkineet lykkäämään entisen republikaanipresidentin eri rikosoikeudenkäyntejä vaalien jälkeiseen aikaan. Jos Trump voittaisi presidentinvaalit, voisi hän mahdollisesti saada itseään vastaan nostetut liittovaltion syytteet kumottua.
Trumpia vastaan on tällä hetkellä käynnissä New Yorkissa rikosoikeudenkäynti, jossa hänen syytetään vääristelleen liikeasiakirjoja, jotka koskivat syyttäjän mukaan pornonäyttelijä Stormy Danielsille maksettuja niin sanottuja hyssyttelyrahoja.
Trumpin syytetään maksaneen Danielsille, oikealta nimeltään Stephanie Clifford, 130 000 dollaria vuoden 2016 presidentinvaalien alla, jotta tämä pysyisi vaiti seksistä Trumpin kanssa.
Trump on kiistänyt sekä harrastaneensa seksiä Danielsin kanssa että maksaneensa tämän hiljaiseksi.
New Yorkin ja Floridan tapausten lisäksi Trumpia on syytetty Washingtonissa ja Georgiassa pyrkimyksestä kumota vuoden 2020 presidentinvaalien tulos. Trump hävisi tuolloin vaaleissa Bidenille.