Ferrarin F1-talli on tekemässä hurjan kaappauksen vihollisen leiristä
Ferrarin F1-talli on tekemässä hurjan kaappauksen vihollisen leiristä
Red Bull-talli vahvisti keskiviikkona ison, mutta odotetun uutisen: suunnittelijavelho Adrian Newey lähtee tallista vuoden 2025 alussa. Neweyn uskotaan päätyvän Ferrarille.
Neweyn lähtö on ollut käytännössä selvillä jo reilun viikon ajan. Sen virallistaminen oli enää vain ajan kysymys.
F1-sarjan kauden kuudes kisa ajetaan ensi sunnuntaina Miamissa. La Gazzetta dello Sportin arvostettu F1-toimittaja Luigi Perna tietää kertoa, että Ferrarin tallipäällikkö Frederic Vasseur ei matkustanut muun tiimin kanssa Miamiin tämän viikon puolivälin tuntumassa.
– Sen sijaan hän matkusti Lontooseen. Syy siihen? Tapaaminen Adrian Neweyn kanssa ehkä tehdäkseen sopimuksen, josta on kuiskuteltu jo jonkin aikaa, Perna kirjoittaa.
Newey on yhdistetty myös Mercedekselle. Pernan mukaan Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff kuulostaa kuitenkin jo alistuneelta Neweyn hankinnan osalta.