Hurske aitoi varmasti välieriin – Mäkelä pettyi kolmiloikkafinaalissa

hurske aitoi varmasti välieriin – mäkelä pettyi kolmiloikkafinaalissa

Hurske oli alkueränsä toinen. Kuva viime elokuulta Budapestistä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Janne Lehikoinen

Reetta Hurske kellotti kauden parhaansa ja eteni varmalla tyylillä välieriin naisten 60 metrin aitajuoksussa yleisurheilun MM-hallikilpailuissa Glasgow’ssa. Hurske oli alkueränsä toinen ajalla 7,97, alittaen kauden aiemman parhaansa kahdella sadasosasekunnilla. Erän voitti Irlannin Sarah Lavin ajalla 7,90.

Hurske oli alkuerien kymmenenneksi nopein. Pika-aitojen MM-välierät alkavat illalla kello 21.40 Suomen aikaa. Finaali juostaan kello 23.

– Lähtö oli varovainen, enkä saanut siihen sellaista imua kuin normaalisti. Mutta kauden paras juoksu, joten kai siihen pitää olla tyytyväinen, Hurske totesi Urheiluliiton sivuilla.

Hurske arvelee, että välieristä finaaliin tarvitaan selvästi parempi aika. Sitä ei kuitenkaan riskillä haeta.

– Olen riskiä joskus kokeillut, mutta nyt ne haavat ovat juuri umpeutuneet. Täytyy olla rohkeampi. 7,97:llä välieristä ei jatkoon päästä, Hurske sanoi.

Mäkelän katse kohti kesää

Kristiina Mäkelän hypyt kolmiloikan loppukilpailussa jäivät kolmeen eli kolmella viimeisellä kierroksella suomalaista ei nähdä. Mäkelä venytti parhaallaan 13,47 ja se riitti 12. sijaan.

Mäkelä teki kisan parhaansa heti ensimmäisellä kierroksella. Toisen hypyn hän astui yli, ja kolmas kantoi 13,41. Jatkokierroksille eli kahdeksan parhaan joukkoon kisassa vei tulos 13,92.

– Ei vaan löytynyt mitään. Ei saanut mitään toimimaan. Ei juoksua, ei loikkia, Mäkelä purki pettymystään Urheiluliiton sivuilla.

– Verryttelyssä ei ollut parhaat jalat, mutta en hirveästi revitellyt ja testannut siinä. Päätin säästää kisaan, mutta kroppa ei herännyt tähän aamuun.

Katse kääntyi jo kesällä koittaviin EM- ja olympiakisoihin. Mäkelän talven parhaaksi jäi SM-hallien 13,58.

– Nyt täytyy löytää se Kristiina sieltä, Mäkelä viittasi paluuseen yli 14 metriin tuloksiin.

MM-kolmiloikan voitti Dominican Thea LaFond, joka venytti kauden kärkituloksen 15,01.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World