Englantilaistähden hermo kesti! – snookerin MM-kisojen avauskierros lähes valmis
Jack Lisowski on englantilainen snookertähti.
Snookerin MM-kisoissa selvisi neljästä otteluparista jatkajat toiselle kierrokselle keskiviikkona. Kaksi viimeistä otteluparia lyöntiin käyntiin ensimmäisen kierroksen osalta keskiviikkona ja nämä ottelut pelataan loppuun torstaina, kun toinen kierros käynnistyy.
Englannin snookertähti Jack Lisowski otti todella maukkaan voiton Sheffieldin Crucible teatterissa pelattavassa MM-turnauksessa. 32-vuotias englantilainen kaatoi ensimmäisen kierroksen huippumatsissa Kiinan kestomenestyjä Ding Junhuin katkaisuerään venyneessä kamppailussa 10-9 -lukemin. Lisowski kohtaa toisella kierroksella Englannin Stuart Binghamin, joka selvitti tiensä turnaukseen Lisowskin tavoin karsintojen kautta.
Lisowski johti ottelua kiinalaista vastaan ensimmäisen jakson jälkeen 5-4 -lukemin. Ding voitti keskiviikkona ensimmäisen erän, mutta tätä seurasi Lisowskin kaksi erävoittoa yli 50 pisteen sarjoilla. Tauolle lähdettiin kuitenkin englantilaisen 7-6 -johdossa, kun Ding tykitti 84 pisteen sarjan 13. erään.
Tauon jälkeen Lisowski karkasi uudestaan kahden erän johtoon, mutta Ding vastasi. 16. erässä Lisowski teki 72 pisteen sarjan ja karkasi 9-7 -johtoon. Kokenut kiinalainen nousi katkaisuerään tekemällä 17. erään 56 pisteen sarjan ja 18. erään 131 pisteen sarjan, joka oli ottelun suurin ja samalla Dingin toinen satanen otteluun. Katkaisuerään ei enää tilastosarjoja nähty vaan Lisowski vei tämän 84-0.
Päivän ensimmäisessä ottelussa Englannin Kyren Wilson viimeisteli ottelunsa Walesin Dominic Dalea vastaan voittaen kamppailun 10-1 -lukemin. Wilson kohtaa toisella kierroksella Englannin Joe O’Connorin, joka löi Mark Selbyn laulukuoroon.
Pohjois-Irlannin Mark Allen joutui taistelemaan Englannin Robbie Williamsia vastaan, mutta voitti ottelun lopulta 10-6 -lukemin. Allen saa vastaansa joko Skotlannin John Higginsin tai Walesin Jamie Jonesin. Higgins johtaa ottelua avausjakson jälkeen 5-4 -lukemin. Kamppailu pelataan loppuun torstai-iltana kello 21.00 alkaen.
Artikkeli Englantilaistähden hermo kesti! – snookerin MM-kisojen avauskierros lähes valmis julkaistiin ensimmäisen kerran sivustolla Penkkiurheilu.com.