AC/DC suuntaa kiertueelle uuden kannuttajan kanssa – ex-rumpali olisi myös ollut kiinnostunut lähtemään vielä tien päälle

ac/dc suuntaa kiertueelle uuden kannuttajan kanssa – ex-rumpali olisi myös ollut kiinnostunut lähtemään vielä tien päälle

AC/DC suuntaa kiertueelle uuden kannuttajan kanssa – ex-rumpali olisi myös ollut kiinnostunut lähtemään vielä tien päälle

Entinen AC/DC-rumpali Chris Slade sanoo Rock Camp: The Podcastin haastattelussa olleensa valmis palaamaan kokoonpanoon yhtyeen tulevalle maailmankiertueelle.

60 vuoden uran rumpupatteriston takana luonut Slade olisi ollut kiinnostunut lähtemään jälleen tien päälle, mikäli kutsu vain olisi käynyt.

”Tietenkin olisin tehnyt sen. En pysty kävelemään, mutta kykenen soittamaan rumpuja”, Slade naureskelee. ”Epäilen, että Angus [Young] ei usko sitä, mutta kuka tietää? Soittaisin luultavasti Phillin [Rudd] nykytyyliin enkä kuten Chris Slade 90-luvulla.”

”Olisin ollut ehdottomasti kiinnostunut”, Slade lisää. ”Mutta näin tämä meni tällä kertaa.”

Slade soitti rumpuja AC/DC:n viimeisimmällä, vuonna 2016 päättyneellä Rock or Bust -kiertueella. Rudd tunnetaan puolestaan yhtyeen klassisen kokoonpanon jäsenenä, ja mies soitti myös yhtyeen tuoreimmalla Power Up -albumilla. AC/DC ei ole kommentoinut julkisesti Ruddin tai Sladen korvaamisen syitä.

Tämän vuoden kiertueelle bändi on pestannut 55-vuotiaan Matt Laugin, joka oli mukana jo bändin keikalla viime vuoden Power Trip -tapahtumassa. Laug on aiemmin soittanut muun muassa Alanis Morrissetten, Alice Cooperin ja Slashin kanssa.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World