Emmi Piiroinen kuudes rytmisen voimistelun maailmancupin vannefinaalissa
Emmi Piiroinen paransi suoritustaan finaalissa karsintaan verrattuna. Kuva on vuodelta 2023. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN
Emmi Piiroinen ylsi kuudenneksi rytmisen voimistelun maailmancupin vannefinaalissa Uzbekistanin Tashkentissa sunnuntaina. Olarin Voimistelijoita edustava Piiroinen oli ainoana suomalaisena finaaleissa.
Piiroinen oli perjantaisessa karsinnassa kahdeksas ja onnistui finaalissa parantamaan suoritustaan. Finaalissa taakse jäi kaksi urheilijaa. Voiton vei Uzbekistanin Takhmina Ikromova.
– Oli aivan mahtavaa päästä kisaamaan maailmaan huippujen kanssa. Ohjelmaan ei sattunut isompia virheitä, mutta parannettavaa jäi. Pisteet riittivät kuudenteen sijaan, johon voidaan olla tyytyväisiä. Nyt katse eteenpäin, Piiroinen kertoi tiedotteessa.
Rytmisen voimistelun maailmancupissa on jäljellä vielä yksi osakilpailu, joka käydään Italian Milanossa kesäkuussa. Sitä ennen ohjelmassa ovat EM-kisat Unkarin Budapestissa 22.-26. toukokuuta.