Elias Kaskinen muutti mielipiteensä koronarokotteesta - "Onneksi en tehnyt epäilyistäni numeroa"

Asia's Tech News Daily

© Simelius Simelius Elias Kaskinen muutti mielipiteensä koronarokotteesta – “Onneksi en tehnyt epäilyistäni numeroa”

Elias Kaskinen myöntää olleensa koronan alkuaikoina skeptinen valmisteilla olevaa rokotetta kohtaan.

Muusikko Elias Kaskinen, 29, kertoo Instagram-päivityksessään muuttaneensa mielipidettään koronarokotteesta.

”Suhtauduin koronan alkuaikoina skeptisesti valmisteilla olevaan rokotteeseen: ajattelin, etten ainakaan ihan ekana ryntää ottamaan sitä. Onneksi en silloin tehnyt omista epäilyistäni sen isompaa numeroa, saati ruvennut julkisesti keuhkoamaan rokotetta vastaan”, Kaskinen kirjoittaa.

Kaskinen kertoo, miten vaikeaa voi olla muuttaa mielipidettään julkisesti. Hän uskoo, että jos hän olisi julkistanut omat rokote-epäilyksensä, mielipiteen muuttaminen julkisuuden henkilönä olisi hyvin vaikeaa.

”Olisi varmaan helpompi vaan pitäytyä – ainakin julkisesti – aiemmassa kannassa ja toivoa, et keskustelu kuihtuisi hiljalleen pois”, Kaskinen kirjoittaa.

Kaskinen muistuttaa, että on täysin hyväksyttävää muuttaa mielipidettään rokotteesta uuden tiedon valossa. Hän kannustaa nyt kaikkia ottamaan rokotteen.

Mies vielä tarkentaa, että ei ole kokenut mitään dramaattista täyskäännöstä mielipiteissään.

”Olin koronan alkuaikoina lyhyen aikaa hieman skeptinen, mutta siinä vaiheessa kun rokotteen ottaminen tuli ikäluokalleni mahdolliseksi, kävin hakemassa omani viipymättä”, Kaskinen kertoo.

Miehen koko päivityksen näet alta tai tästä linkistä.

View this post on Instagram

Elias Kaskinen tuli tunnetuksi Elias Kaskinen & Päivän sankarit -yhtyeen keulakuvana. Sittemmin mies on tehnyt soolouraa. Hän voitti Tähdet, tähdet -ohjelman vuonna 2017.

Lue myös: Elias Kaskinen julkaisi herättelevän tekstin: “Meillä tasa-arvon kannattajilla on ongelma”

Lue myös: Elias Kaskisen näyttävä käärmekuva herätti somessa keskustelun – mistä on kyse?

Internet Explorer Channel Network
Asia's Tech News Daily
News Related

OTHER NEWS

Toimittaja: Diego Costa ei sittenkään palaa Euroopan kentille – herättänyt tämän seuran kiinnostuksen

© Tiedotekuva Diego Costa on parhaillaan vapaa agentti. Atlético Mineiro tiedotti hiljattain purkaneensa yhteisymmärryksessä Costan sopimuksen, joka olisi päättynyt joulukuussa. Costa edusti Atlético Mineiroa noin viiden kuukauden ajan ja voitti ... Read more »

Peli-Karhuille ei löydy pysäyttäjää – Suomen cupin voitto matkasi Kotkaan kolmannen kerran peräkkäin

© Lehtikuva PeKan pistekärki oli 25 pistettä tehnyt Zykera Rice (vasemmalla). Kuvassa oikealla ToPon Nea Kuisma. LEHTIKUVA / Mikko Stig Paavali Pastila Naisten kotimainen koripallovaltikka pysyy tiukasti Kotkassa mestarijoukkue Peli-Karhujen ... Read more »

Peli-Karhuille Suomen Cupin voitto – vastustajan valmentaja löysi heikkouden

© Toimittanut Sport Content Kotkan Peli-Karhut uusi koripallon naisten Suomen Cupin voittonsa, kun se kukisti jännittävien vaiheiden jälkeen ToPo:n 77-64. Avauspuoliajalla ottelun hahmona hääri Zykera Rice. Amerikkalaispelaaja oli lähes pitelemätön. ... Read more »

PHOTO - Amandine Pellissard (Familles nombreuses) dévoile un adorable cliché de ses “3 bichettes”

© Capture d’élan Instagram PHOTO – Amandine Pellissard (Familles nombreuses) dévoile un adorable cliché de ses “3 bichettes” La plus célèbre des mamans de l’émission “Familles nombreuses, la vie en ... Read more »

La cantidad de dinero que ha gastado Nicky Jam en su colección de autos Lamborghini

La fortuna del reguetonero le permite costearse lujos y gustos, como su colección de carros. © Proporcionado por Semana Nicky Jam El cantante de reguetón Nicky Jam ha logrado consolidar ... Read more »

Sisi bűnei: túlzásba vitt testmozgás és diéta

Wittelsbach Erzsébet császárné Sisiként híresült el, és lopta be magát a magyarok szívébe. Az egyes források szerint csodaszép, míg mások szerint csúnyácska nő, Ferenc József osztrák császár felesége több mint ... Read more »

Photos: What We Know About The Wife Of Troy Aikman

© Provided by The Spun Former Cowboys quarterback Troy Aikman. The first NFC playoff game of 2022 is underway, as the Tampa Bay Buccaneers and the Philadelphia Eagles are underway ... Read more »

«Женщины СНГ не удовлетворены жизнью»: как блондинка из глухого сибирского городка вышла замуж в Америке

К чему готовиться, если собираетесь стать женой американца — рассказала Вера Князева. © Предоставлено: Woman.ru История Веры Князевой похожа на набившую оскомину сказку о Золушке. Большую часть жизни наша героиня прожила ... Read more »

The Athletic: Montreal Canadiens kaupittelee suomalaistähteään – ainakin yksi seura kintereillä

© Tiedotekuva NHL:n jumbojoukkue Montreal Canadiensin suomalaishyökkääjä Artturi Lehkonen on vapaata riistaa taalaliigan siirtotakarajalla, kertoo The Athletic. Sivuston mukaan työteliään Lehkosen kintereillä on ainakin yksi NHL-seura. – Lähteet kertoivat, että ... Read more »

Kammottava tilanne NHL:ssä: Pelikaverin luistin viilsi supertähden kasvoja – katso täältä

© Tiedotekuva Lauantai-illan NHL-kierroksella koettiin pelottavia hetkiä, kun Vancouver Canucksin hyökkääjä Vasili Podkozinin luistin viilsi pelottavasti samassa seurassa pelaavan supertähti Elias Petterssonin kasvoja. Carolina Hurricanesia vastaan pelatussa ottelussa sattuneessa epäonnekkaassa ... Read more »

Ikävä juttu – suomalaispelaajan tilanne näyttää tukalalta Bundesliiga-seurassa

© Toimittanut Sport Content Jalkapallon Bundesliigassa pelattiin sunnuntaina kaksi ottelua. Augsburg ja Eintracht Frankfurt väänsivät 1-1-tasapelin. Hyökkääjä Michael Gregoritsch teki isäntien ainokaisen, ja Daichi Kamada iski vierailijoiden osuman. Augsburgin tilanne ... Read more »

Suomalaiset petrasivat maailmancupissa – ”Oli eilen aika synkkiä ajatuksia”

© Getty Images Yhdistetyn maailmancup jatkui sunnuntaina Klingenthalissa viikonlopun toisella henkilökohtaisella kilpailulla. Suomalaiset nostivat virettään eilisestä ja parhaasta sijoituksesta suomalaisittain vastasi Eero Hirvonen, joka oli 15:s. Sijoitus on Hirvoselle tämän ... Read more »

Holly Willoughby stuns in breathtaking blue Dancing on Ice dress – and wow

Holly Willoughby looked seriously sensational when she returned to the Dancing on Ice rink alongside co-host Phillip Schofield on Sunday. MORE: Brendan Cole reveals thoughts about Strictly star Oti Mabuse ... Read more »

Yalitza Aparicio responde a críticas de Superholly por su inglés: "Cuesta mucho"

Yalitza Aparicio continúa preparándose en las artes escénicas, además de que sigue tomando clases para mejorar su inglés. Además de sus proyectos altruistas y su incursión como modelo que la ha ... Read more »

Atléticolle jälleen lunta tupaan – avainpelaajalle jo kauden neljäs lihasvamma

© Tiedotekuva Atlético on ollut viime viikot vaikeuksissa. Se on voittanut vain yhden edellisestä kuudesta sarjaottelustaan. Keskiviikkona Athletic pudotti Atléticon Supercopasta ja eteni turnauksen finaaliin, jossa se kohtaa Real Madridin ... Read more »

Sky Sports: Chelsea yrittää hankkia puolustukseensa vahvistusta PSG:stä

© Tiedotekuva Valioliigan kolmannella sijalla tällä hetkellä majaileva Chelsea yrittää vahvistaa joukkuettaan tammikuun siirtoikkunan aikana ainakin vasemman puolustajan osalta. Vasemman laidan ykkösvaihtoehto Ben Chilwell loukkasi polvensa marraskuussa ja hänen kautensa ... Read more »

Consecuencias de las acusaciones en contra de Iván Cabrera: “Fueron 17 días de pesadilla”

© Proporcionado por Publimetro Publimetro Chile Hace solamente un par de horas se dio a conocer que la expareja de Iván Cabrera, Antonella Muñoz, desmintió todas las acusaciones que llevó ... Read more »

Se päättyi siihen! – TPS:n 11 ottelun voittoputki rikki

Nokian KrP katkaisi TPS:n 11 ottelun voittoputken salibandyn F-liigassa kaatamalla turkulaiset kotonaan 4-3 Mikko Laakson jatkoaikamaalilla. Viimeksi TPS oli hävinnyt liigaottelun 25. syyskuuta Oulussa. TPS:n kahdestoistakin perättäinen voitto oli tänään ... Read more »

PHOTO - Alizée en mode « back to basic » : découvrez sa nouvelle tête

© Capture écran INSTAGRAM PHOTO – Alizée en mode « back to basic » : découvrez sa nouvelle tête Sur son compte Instagram, ce samedi 15 janvier, Alizée a dévoilé ... Read more »

Karmea tilanne: Joukkuekaverin luistin viilsi supertähti Elias Petterssonin kasvoja

© Tiedotekuva NHL:ssä koettiin lauantai-iltana kauhunsekaisia hetkiä, kun Vancouver Canucksin venäläishyökkääjä Vasili Podkozinin luistin osui pelottavasti samassa seurassa pelaavan supertähti Elias Petterssonin kasvoihin. 1-4-tappio-ottelussa Carolina Hurricanesia vastaan sattuneessa pelottavassa tilanteessa ... Read more »

Janne Ahosen SM-mitali häkellytti maailmalla – toinen suomalaishyppääjä sai täystyrmäyksen: ”Häpeällistä”

© Getty Images Mäkihypyn suurmaassa Puolassa seurattiin myös mielenkiinnolla Janne Ahosen otteita SM-kisoissa. Ahonen leiskautti hienosti SM-pronssille Antti Aallon ja Eetu Nousiaisen takana. Toimittaja Adam Bucholz kirjoitti asiasta sosiaalisessa mediassa. ... Read more »

Suomalaistoppari onnistui upeasti ulkomailla – kaksi maalia samassa ottelussa!

© Toimittanut Sport Content Paulus Arajuuri intoutui heiluttamaan kunnolla verkkoa sunnuntaina jalkapallon Kyproksen pääsarjan ottelussa. Toppari iski kaksi maalia, kun Anorthosis voitti AEL Limassolin maalein 2-1. Ensimmäisen osuman Arajuuri ohjasi ... Read more »

Eräs vuosikymmenen haukutuimmista pelisarjoista saa jatkoa

Toivottavasti on parempi! Tammikuun lopussa julkaistava Rugby 22 tuo rugbyn konsoleille ja pc:lle. Mukana pelissä ovat Ranskan rugby unionin mestaruussarja top 14 ja alempi kisasarja Pro D2 sekä monikansallinen United ... Read more »

Steelfest ilmoitti tulevalle kesälle uusia bändikiinnityksiä – mukana mm. Nargaroth ja Sigh

© Inferno.fi Steelfest ilmoitti tulevalle kesälle uusia bändikiinnityksiä – mukana mm. Nargaroth ja Sigh Steelfestin ohjelma rupeaa hahmottumaan. Hyvinkäällä 12.-15.5. järjestettävä Steelfest ilmoittaa keikkansa peruneiden bändien tilalle 14 uutta esiintyjää. ... Read more »

Álex González y María Pedraza se van de viaje romántico a Maldivas (y tenemos todas las fotos)

María Pedraza y Álex González: un ‘timeline’ de su relación. Álex y María están gozándolo en su viaje y te vamos a enseñar todas las fotos. ¿Te imaginas irte a ... Read more »

Caso Mauricio Leal: quién es Jhonier Leal y por qué ha sido detenido

© Jhonier Leal (Instagram) Detienen a Jhonier Leal en el caso del estilista Mauricio Leal. Conozca quién es y por qué ha sido detenido el hermano del peluquero en la ... Read more »

Karin Viard amoureuse et en vacances, elle échange un baiser passionné avec son chéri dans un cadre de rêve

© Jean Michel Nossant/SIPA Karin Viard amoureuse et en vacances, elle échange un baiser passionné avec son chéri dans un cadre de rêve L’actrice Karin Viard fait voyager ses abonnés ... Read more »

5 curiosidades de Pete Davidson, el novio de Kim Kardashian

© Proporcionado por Publimetro Foto: instagram @mileycyrus Pete Davidson y Kim Kardashian han acaparado las miradas de la audiencia en los últimos meses. El rumor de su romance inició cuando ... Read more »

Brentfordin Thomas Frank täynnä ylpeyttä omistaan: ”Se on iso statement”

© Tiedotekuva Liverpool kaatoi sunnuntaina Brentfordin kotonaan lukemin 3-0. Isännät veivät ottelua melkoisen selkeästi, mutta maalinteko ei hurjasta tilanteiden määrästä huolimatta tuntunut loppua lukuunottamatta luontuvan. Lontoolaisten manageri Thomas Frank olikin ... Read more »

Liverpool otti pakkovoiton Brentfordista – ero valioliigakärki Manchester Cityyn silti 11 pistettä

© AFP / Lehtikuva Liverpool kukisti kotikentällään Brentfordin 3–0. LEHTIKUVA/AFP Reima Rautiainen Liverpool nousi sunnuntaina jalkapallon Englannin Valioliigan sarjataulukossa liigakärki Manchester Cityn lähimmäksi uhkaajaksi, kun Anfield Road -stadionilla kaatui pääsarjanousija ... Read more »

Real Madrid ja Athletic iskevät yhteen Supercopan finaalissa – katso avauskokoonpanot

© Tiedotekuva Supercopan finaali pelataan sunnuntai-iltana Saudi-Arabiassa. Athletic ja Real Madrid iskevät yhteen finaalissa. Athletic pudotti yksiosaisessa välieräottelussa Atléticon ja Real Madrid kukisti Barcelonan. Supercopan finaalin avauskokoonpanot ovat nimetty. Real ... Read more »

FBC Loisto nousi hienosti voittoon

Read more »

Paradise Lostin rumpali Waltteri Väyrynen näyttää, kuinka mieheltä irtoaa yhtyeen uudempi tuotanto

Brittiläisen goottimetallisuuruus Paradise Lostin riveissä vuodesta 2015 vaikuttanut Waltteri Väyrynen tähdittää yhtyeen Hope Dies Young -kappaleesta julkaistua soittovideota. Vuoden 2020 Obsidian-albumilta peräisin oleva kappale taittuu miehen käsittelyssä kyllä tavattoman vaivattoman ... Read more »

Janne Ahonen onnistui SM-kisoissa – tämä asia ilahdutti mäkilegendaa

© Toimittanut Sport Content Mäkihypyn ja yhdistetyn suurmäen SM-kilpailut päättivät lajien superviikonlopun Lahdessa. Suurmäen mestareiksi hyppäsivät Ounasvaaran Hiihtoseuran Jenny Rautionaho ja Kiteen Urheilijoiden Antti Aalto. Yhdistetyn suurmäen mestariksi urheili Ylistaron ... Read more »

Rafael Benitez sai potkut Valioliigassa

© imago sport Rafael Benitezin ja Evertonin tiet erkanevat. Jalkapallon Englannin Valioliigassa kehnon kauden pelanneen Evertonin kärsivällisyys riitti tammikuun puoliväliin ennen kuin liverpoolilaisseura päätti erottaa päävalmentajansa Rafael Benitezin. Everton on ... Read more »

Liverpool-pelaaja myönsi karun asian suhteessa Manchester Cityyn

© Paul Currie/Shutterstock/All Over Press Liverpoolin Andrew Robertsonin kasvoilla kävi hämmästynyt ilme, kun hän kävi keskustelua erotuomari Jonathan Mossin kanssa. Liverpool nousi sunnuntaina jalkapallon Englannin Valioliigan sarjataulukossa liigakärki Manchester Cityn ... Read more »

Príncipe Harry emprende acción legal contra gobierno británico; exige protección policial

En medio del juicio que enfrenta el príncipe Andrés -despojado de sus patrocinios reales y títulos militares por escandalo sexual– en Estados Unidos, otro miembro de la realeza lidia una ... Read more »

Bruce Dickinson sanoo, että Iron Maiden suunnittelee keikkoja, joilla yhtye esittäisi Senjutsu-uutuusalbuminsa kokonaisuudessaan

© Soundi.fi Bruce Dickinson sanoo, että Iron Maiden suunnittelee keikkoja, joilla yhtye esittäisi Senjutsu-uutuusalbuminsa kokonaisuudessaan Iron Maiden -solisti Bruce Dickinson sanoo yhtyeen kaavailevan kiertuetta, jolla se esittäisi uuden Senjutsu-albuminsa kokonaisuudessaan. ... Read more »

Mercedes roikotti Valtteri Bottasta löysässä hirressä – George Russell kehuu silti tallia suomalaisen kohtelusta: "Ihailen niin paljon"

© XPB Images George Russell (vas.) on siirtynyt Williamsilta Mercedekselle, Valtteri Bottas Mercedekseltä Alfa Romeolle. Valtteri Bottas on puhunut avoimesti paineista, jotka häntä kuormittivat Mercedeksellä, kun hänen asemansa oli vuodesta ... Read more »

Declan Rice todisti Jack Harrison -showta läheltä: ”Iso sauma saavuttaa Chelseaa”

© Tiedotekuva – Hyvin turhauttavaa. Emme olleet omia itsejämme, sanoi West Hamin Declan Rice Lontoon olympiastadionilla 2-3 -tappioon Leedsille päättyneen ottelun jälkeen. LUE OTTELUSTA TÄÄLTÄ! Vieraitten Jack Harrison iski kaikki ... Read more »
On free-english-test.com you will find lots of free English exam practice materials to help you improve your English skills: grammar, listening, reading, writing, ielts, toeic