Garri Kasparov järkyttyi länsijohtajien keskellä ja lataa täyslaidallisen – ”Tällaisessa ajattelussa ei ole järkeä”

”Länsimaisten johtajien on keskityttävä voittamaan tämän päivän konflikti, eikä ennenaikaisesti hyväksyttävä tappiota ja valmistauduttava tulevaisuuden yhteenottoon”, Kasparov katsoo.

Venäläinen šakin suurmestari ja poliittinen oppositioaktivisti Garri Kasparov kertoo järkyttyneensä siitä, mitä kuuli, kun länsimaiden koko johto oli koolla Münchenin turvallisuuskonferenssissa aiemmin helmikuussa.

”Oli minulle aidosti järkyttävää nähdä, kuinka yhteen paikkaan oli kerääntynyt sellainen keskittymä valtaa, rahaa ja vaikutusvaltaa, muttei yhtään poliittista tahtoa”, Kasparov kirjoittaa Facebookissa.

Länsi ei halua edelleenkään ottaa riskejä eikä tehdä epämukavia uhrauksia, Kasparov lataa.

Münchenissä kuultiin varoituksia, että Euroopan on valmistauduttavat mahdolliseen sotilaalliseen yhteenottoon Venäjän kanssa ehkä jo ensi vuonna, Kasparov jatkaa. Tällaisia varoituksia eri aikamääreillä on muutenkin kuultu ympäri Eurooppaa viime kuukausina.

”Tällaisessa ajattelussa ei ole mielestäni järkeä. Kyllä, Putinin hallinto ei tyydy voittoon Ukrainassa; kyllä, se yrittää uutta kansainvälistä aggressiota pysyäkseen vallassa. Tappio Ukrainassa kuitenkin veisi Putinilta resurssit ja poliittisen pääoman tällaisten uusien hyökkäysten tekemiseen. Länsimaisten johtajien on keskityttävä voittamaan tämän päivän konflikti, eikä ennenaikaisesti hyväksyttävä tappiota ja valmistauduttava tulevaisuuden yhteenottoon”, Kasparov kirjoittaa.

Kasparov kehottaa ajattelemaan boksin ulkopuolelta. Hän nostaa esimerkiksi Norjan niin sanotun ”öljyrahaston”.

Öljyrahasto on osa Norjan keskuspankin hallinnoimaa valtion eläkerahastoa, johon Norjan valtio sijoittaa energiasektorinsa ylijäämätulot. Se on maailman suurin valtio-omisteinen sijoitusrahasto. Tammikuussa kerrottiin, että rahaston markkina-arvo on noin 1435 miljardia euroa.

”Voisiko osan näistä rahoista käyttää vakuutena? Laskea liikkeelle joukkovelkakirjoina?” kysyy Kasparov.

Hän nostaa monen muun tavoin esiin myös Venäjän jäädytetyt varat, jotka pitäisi käyttää Ukrainan hyväksi.

”Ja voitte torjua röyhkeyteni, mutta jos Unkari jatkaa veto-oikeutensa käyttämistä estääkseen EU-aloitteet Ukrainan auttamiseksi – heittäkää se ulos”, Kasparov ehdottaa.

Ukraina on kovassa paineessa Venäjän jo yli kaksivuotiseksi venyneen hyökkäyksen alla, sillä sen puolustuskykyä rapauttaa länsimaiden aseavun hitaus ja hiipuminen.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World