Eemeli palasi kotikylän poveen pitkältä Säkkijärven reissultaan – ”Ilman häntä meitä ei olisi”

eemeli palasi kotikylän poveen pitkältä säkkijärven reissultaan – ”ilman häntä meitä ei olisi”

Suomalaisten kaatuneiden etsinnät ovat jatkuneet Venäjällä maiden välien huonontumisesta huolimatta. Arkistokuva. LEHTIKUVA / LAURI HEINO

JANNE HUUSKONEN

Kuvassa näkyi tuntolevy ja kasa nappeja, joista tarkemmalla tutkimisella erottui Suomen leijonasymboleja. Kuvan oli ottanut tuntematon venäläinen etsijä Säkkijärven Melansaaressa Viipurinlahden suulla. Napit ja levy, hyvin todennäköisesti suomalaisen sotilaan jääneet, olivat maanneet maassa isojen lohkareiden välissä, noin 100 metriä saaren etelärannalta.

Tuntolevyn ansiosta vainajan varma tunnistus oli helppo aloittaa. Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen puheenjohtajan Pertti Suomisen mukaan vuoden 1992 jälkeen Venäjän puolelta on löytynyt yhteensä 1 600 kaatunutta suomalaista, joista kuitenkin vain 430 on tunnistettu.

Melansaaren löytö tehtiin vuonna 2021, ja tieto siitä kulki pietarilaisen sota-arkeologiryhmän Karjalan Vallin kautta Suomeen. Yksittäinen etsijä luovutti jäännökset Karjalan Vallille. Vuonna 2023 iiläinen perhe saikin postia Helsingistä.

– Vuosien 1939-1945 sodissamme kentälle jääneiden ja kadonneiden sankarivainajien maastoetsinnöissä löytyi Melansaaresta suomalaisen sotilaan jäänteet ja tuntolevy, jonka perusteella on mahdollista, että kysymyksessä voi olla Iissä 1903 syntynyt ja taistelukentälle jäänyt sukulaisenne sotamies Kaarlo Emil Hiivala, Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen lähettämässä kirjeessä sanottiin.

DNA varmistaa muttei kerro tarinaa

Kaarlo Emil Hiivalan tyttären poika Jukka Raappana kertoo, ettei tiedä paljonkaan isoisästään “Eemelistä”. Pappa oli kadonnut sodassa, eikä aiheesta juuri puhuttu perhepiirissä. DNA-tutkimus varmisti, että vainaja oli tuntolevyn omistaja, mutta miehen elämästä tai sen viimeisistä vaiheista testi ei tietenkään kertonut mitään.

– Hän oli uittomies, tavallinen duunari. Viisi lasta. Hän katosi ja kuoli vuonna 1944. Leski jäi yksinhuoltajaksi. Minä olen syntynyt vuonna 1956. Henkilökohtaista muistikuvaa ei ole. Mutta siinä mielessä saa olla kiitollinen, että jos Eemeliä ei olisi ollut, ei olisi meitäkään”, Raappana kertoo.

Asiakirjoista selviää, että matruusi Hiivala oli jatkosodan alkuvaiheessa mukana Hangon rintaman taistelussa, josta hänet kotiutettiin joulukuussa 1941. Myöhemmästä palvelukseen kutsumisesta ei löydy tarkkoja tietoja, koska sotilasasiakirjat ovat tuhoutuneet.

Vuonna 1944 Viipurinlahdella käytiin viisi vuorokautta kestäneet Teikarin ja Melansaaren taistelut, joita Rannikkojääkärikillan puheenjohtaja Harri Koponen on luonnehtinut Ruotuväki-lehdessä jatkosodan ratkaiseviksi torjuntataisteluiksi. Suomalaiset vetäytyivät lopulta saarilta, mutta niin teki myös Neuvostoliitto. Hiivalan yksikkö kuljetettiin 25. kesäkuuta 1944 Melansaareen, jossa hän kaatui ja jäi kentälle 5. heinäkuuta 1944.

Hiivalan sankarihautajaiset järjestetään lauantaina Iissä.

– Eemeli pääsi kotikylän multiin, Raappana sanoo.

Vainajien etsintä jatkuu sodasta huolimatta

Suomalaisten kaatuneiden etsinnät ovat jatkuneet Venäjällä maiden välien huonontumisesta huolimatta. Suomalaiset tosin eivät ole päässeet tekemään omia etsintöjään vuosina 2020-2021 koronarajoitusten ja sittemmin Ukrainassa käytävän sodan ja siitä johtuvien rajoitusten takia.

– On myös logistisia ajoneuvovakuutuksiin ja rahaliikenteeseen liittyvä syitä. Tänä vuonnakaan etsintöjä emme voi tehdä, mutta tilanteen salliessa pyrimme hakemaan venäläisetsijöiden löydöt, Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen Suominen kertoo.

Yhdistys haki suomalaisia sankarivainajia kotiin Viipurista viimeksi marraskuussa 2023, jolloin Suomeen tuotiin yhteensä 40 sotilasta. Syksyllä 2021 kotiutettuja oli 94, Hiivala heidän joukossaan.

Suominen uskoo, että venäläiset jatkavat vainajien etsintöjä keväällä, kun maa sulaa. Venäläiset etsivät pääasiassa kaatuneita puna-armeijan sotilaita, mutta ainakin toistaiseksi myös löytyneiden suomalaisvainajien palautus kotimaahan on onnistunut.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World