Toffees-manageri myöntää karun tosiasian entisen superlupauksen tilanteesta: “Matkaa on vielä paljon”

toffees-manageri myöntää karun tosiasian entisen superlupauksen tilanteesta: “matkaa on vielä paljon”

Dele Alli

Dele Allin kärsimä loukkaantuminen saattaa pitää hänet sivussa pahimmassa tapauksessa koko loppukauden ajan. Valtavan mediahuomion kohteena viime aikoina olleen pelaajan uran jatko saattaa olla vaakalaudalla.

Tottenhamissa suuren yleisön tietoisuuteen noussut Dele Alli siirtyi vastuun kutistuttua Evertoniin vuonna 2022. Reilun puolen vuoden jälkeen englantilaiselle ei kuitenkaan nähty käyttöä ja hänet lähetettiin lainalle Turkin Superliigassa pelaavan Besiktasin riveihin.

Ajoittaisia väläytyksiä lukuun ottamatta vammoista kärsineen Allin esitykset jättivät toivomisen varaa ja hän joutui paikoitellen omien kannattajien silmätikuksi. Mies palasi lainaltaan Evertoniin viime kesänä, mutta loukkaantumiset ovat sotkeneet hänen paluunsa brittikentille.

Toistaiseksi Alli ei ole pelannut kauden aikana vielä minuuttiakaan ja Goodison Parkilla uskotaan saman trendin jatkuvan.

– Hän on hyvässä kunnossa. Puhuin hänen kanssaan hiljattain ja kävimme pitkän ja hyvän keskustelun. Tilanteen hyväksyminen on vaikeaa, mutta hän selviää siitä, Toffees-manageri Sean Dyche kommentoi CaughtOffsiden mukaan.

– Matkaa on vielä paljon. Olemme tietoisesti pitäneet hänet sivussa. Sovimme, että annamme hänelle aikaa ja tilaa. Toivottavasti hän tulee takaisin, mutta emme voi olla varmoja.

Artikkeli Toffees-manageri myöntää karun tosiasian entisen superlupauksen tilanteesta: “Matkaa on vielä paljon” julkaistiin ensimmäisen kerran sivustolla Futisfani.com.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World