USA ja Britannia iskivät Jemenissä – Öljyn hinnat nousussa

Aasian pörssit olivat perjantaina epäyhtenäisiä. Japanissa pörssit jatkoivat vahvaa nousua.

Aasiassa pörssit olivat perjantaina epäyhtenäisiä.

Öljyn hinnat nousivat noin kaksi prosenttia. Yhdysvallat ja Britannia ovat tehneet huthikapinallisiin kohdistuvia iskuja Jemenissä.

Iskujen kohteensa kerrotaan olevan toistakymmentä sotilaskohdetta, jotka ovat huthikapinallisten käytössä. Huthit tukevat Hamasin taistelua Israelia vastaan ja ovat iskeneet useiden viikkojen ajan Punaisellamerellä kulkeviin kaupallisiin aluksiin.

Ainakaan Aasian pörsseissä Lähi-idän sodan mahdollinen laajeneminen ei näyttänyt juuri tuntuvan varhain perjantaina.

Japanissa indeksit ovat nousseet ennätyksellisen korkealle ja pörssit jatkoivat jälleen nousussa perjantaina. Markkinoita laajasti kuvaava Topix-indeksi oli 0,5 prosentin nousussa. NIKKEI-indeksi oli 1,5 prosentin nousussa. Nousussa olivat erityisesti energia- ja teollisuusyhtiöt.

Kiinassa inflaatio laski hieman ekonomistien odotuksia rauhallisemmin. Kuluttajahinnat laskivat joulukuussa 0,3 prosenttia, kun ekonomistit odottivat 0,4 prosentin laskua. Marraskuussa inflaatio laski 0,5 prosenttia.

Kiinassa vienti supistui vuosittaisella tasolla vuona 2023 ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Dollarimääräinen vienti supistui viime vuoden aikana 4,6 prosenttia, vaikka joulukuussa vienti kasvoikin 2,3 prosenttia ja päihitti ekonomistien 1,7 prosentin kasvun ennusteet.

Dollarimääräinen tuonti kasvoi joulukuussa 0,2 prosenttia, kun ekonomistit odottivat 0,3 prosentin kasvua. Vuositasolla tuonti laski 5,5 prosenttia.

Manner-Kiinan CSI-300 indeksi oli 0,3 prosentin laskussa ja Hong Kongissa Hang Seng-indeksi 0,3 prosentin laskussa.

Etelä-Korean Kospi oli perjantaina 0,8 prosentin laskussa.

Yhdysvalloissa inflaatio kasvoi odotuksia reippaammin

Yhdysvalloissa pörssit päätyivät torstaina lähelle päivän aloitustasoa.

Inflaatio kiihtyi Yhdysvalloissa joulukuussa odotuksia enemmän. Vuosittaista nousussa tapahtui 3,4 prosenttia ja kuukausittaista 0,3 prosenttia. Ekonomistit ennustivat 3,2 prosenttia ja 0,2 prosenttia.

Tuloskausi starttaa Yhdysvalloissa, kun finanssialan jättiläiset julkaisevat tuloksiaan. Perjantaina tuloksena julkistavat muuan muassa JP Morgan, Wells Fargo, Citigroup sekä Blackrock.

Futuurit ennakoivat Eurooppaan nousuavausta ja Yhdysvaltoihin laskuavausta.

Kello 8:06 eurolla sai 1,0975 dollaria, 159,41 jeniä, 0,85916 puntaa tai 11,257 Ruotsin kruunua. Dollarilla sai 145,24 jeniä ja punnalla sai 1,2774 dollaria.

usa ja britannia iskivät jemenissä – öljyn hinnat nousussa

LUE SEURAAVAKSI:

Ekonomisti paljastaa: Tämä asuntolainan viitekorko on ”yli ajan edullisin” ”Yht’äkkiä alamme puhua 2,5 prosentin tai 2,25 prosentin euriborkoroista – Asiat ovat muuttuneet paljon nopeammin kuin odotin” Varoitus Venäjän voitosta: Natolle syntyisi uudenlainen sotilaallinen uhka – Suora vaara useille Nato-maille Miten Kiina reagoi Taiwanin vaaleihin? Asiantuntija arvioi sodan mahdollisuutta Riita roihahti USA:n ja Israelin välille – Poikkeuksellinen tylytys Yhdysvalloilta: Näiden Gaza-puheiden ”loputtava”

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World