Tänään tv:ssä: Se tunne, kun kaikki loksahtaa kohdalleen täydellisesti! Viiden tähden sotaelokuva vuodelta 2009

tänään tv:ssä: se tunne, kun kaikki loksahtaa kohdalleen täydellisesti! viiden tähden sotaelokuva vuodelta 2009

Tänään tv:ssä: Se tunne, kun kaikki loksahtaa kohdalleen täydellisesti! Viiden tähden sotaelokuva vuodelta 2009

IMDb:n Top 250 -listalla sijalla 69.

Tänään esitetään televisiossa Quentin Tarantinon sotaelokuva Kunniattomat paskiaiset vuodelta 2009.

Luutnantti Aldo Raine (Brad Pitt) johtaa elokuvassa amerikanjuutalaisista sotilaista koottua iskuryhmää, joka tappaa ja skalpeeraa natseja.

Kunniattomat paskiaiset tarjoaa mieleenjääviä kohtauksia ja kekseliästä sanailua tavalla, jonka vain Tarantino osaa. Elokuva sai Episodin ensi-ilta-arviossa täydet viisi tähteä.

”Pulp Fiction on edelleen Quentin Tarantinon paras elokuva, mutta yhtäaikaa hillitön ja silti täysin ohjaajansa hallitsema Kunniattomat paskiaiset nousee aika lähelle”, Jouni Vikman kirjoitti.

”Elokuvassa kulkee rinnakkain kaksi juonta, jotka limittyvät koskematta toisiinsa kunnolla oikeastaan kertaakaan. Silti kaikki loksahtaa kohdalleen täydellisesti ja loogisesti.”

”Pian huomaa oikeasti jännittävänsä, onnistuuko Hitlerin salamurhajuoni – yli 60 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä ja satojen siitä kertoneiden elokuvien jälkeen! Tarantino osoittaa, että hän on edelleen mestari napsimaan populaarikulttuurin palasia ja muodostamaan niistä jotain uutta, ainutlaatuista ja sataprosenttisesti viihdyttävää.”

Natsiupseeria esittävä Christoph Waltz teki elokuvassa läpimurtonsa. Hänet palkittiin roolistaan parhaan miessivuosan Oscarilla. Kyseessä onkin ehkä kaikkien aikojen paras konnan rooli.

Kunniattomat paskiaiset nähdään televisiossa viikon sisällä kolme kertaa:

  • La 27.01.2024 klo 21.00, TV5
  • To 01.02.2024 klo 23.40, TV5
  • Pe 02.02.2024 klo 23.00, Kutonen

Elokuvan voi tällä hetkellä katsoa myös Netflixistä. Katso alta hupaisa kohtaus elokuvasta.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World