Tappioputki murskaksi! – NHL:n heittopussille makeat pisteet

tappioputki murskaksi! – nhl:n heittopussille makeat pisteet

Arizona Coyotes juhlii maalia.

NHL:ssä pelattiin lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa kolme ottelua. Kanadan puolella Kanadan pääkaupungissa Ottawa Senators isännöi Arizona Coyotesia. Otteluun ei ennakkokaavailuissa ollut liikaa odotuksia, sillä kamppailussa kohtasi kaksi pudotuspelien ulkopuolelle jäävää joukkuetta. Lopulta maalijuhlien jälkeen Coyotes sai tappioputken poikki.

Andre Tourignyn valmentama Arizona Coyotes juhli maukasta voittoa vieraskiertueellaan. Coyotes onnistui kaatamaan vaiherikkaassa ottelussa NHL:n itäisen konferenssin jumbosijoista pelaavan Ottawa Senatorsin. Coyotes oli Jacques Martinin valmentamaa miehistöä lopulta parempi lukemin 5-3.

Ottelun avauserään Coyotes sai todella vahvan alun, sillä vieraat karkasivat nopeaan tahtiin 3-0 -johtoon. Toiseen erään lähdettiin kuitenkin Coyotesin 3-1 -johdosta, kun Senators onnistui kaventamaan pelin avauserän lopulla.

Toisessa erässä maalinteossa onnistui vain kotijoukkue. Senators iski erän puolivälin jälkeen kaksi maalia kahteen minuuttiin ja nousi tasoihin ennen päätöserää. Kolmannessa erässä reilun neljän minuutin jälkeen vieraat pääsivät uudestaan johtoon eikä tästä asemasta enää luopunut.

Coyotesin ykköstähti ottelussa oli kolmen pisteen tehoiltaa viettänyt suomalaistähti Matias Maccelli. Maccelli teki esityöt ylivoimalla Nick Schmaltzin 3-0- ja kanadalaishyökkääjä Dylan Guentherin 4-3 -voittomaaliin sekä viimeisteli itse 5-3 -maalin tyhjiin. Maccelli nosti koko kauden maalisaldon 11 osumaan. Pisteitä on kasassa 43 kappaletta.

Schmaltz ja Guenther iskivät otteluun 1+1 tehot, kuten myös avausmaalin iskenyt Michael Carcone sekä 2-0 -maalista vastannut puolustaja J.J. Moser.

Senatorsin maalit menivät ottelussa Vladimir Tarasenkon, Drake Bathersonin ja Shane Pinton nimiin. Tarasenko ja Pinto iskivät otteluun 1+1 tehot. Saksalaissentteri Tim Stutzle syötti toisen erän maalit.

Artikkeli Tappioputki murskaksi! – NHL:n heittopussille makeat pisteet julkaistiin ensimmäisen kerran sivustolla Kiekkofani.com.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World