Arktisella alueella sataa pian enemmän vettä kuin lunta – lumen päälle tuleva vesisade on haitaksi poroille

Asia's Tech News Daily

Arktisella alueella sataa pian enemmän vettä kuin lunta – lumen päälle tuleva vesisade on haitaksi poroille
© AFP / Lehtikuva

ILMASTO Uusimmat ilmastomallit osoittavat sateiden määrän lisääntyvän jyrkästi arktisella alueella ja suurin osa sateista tulee vetenä. Kansainvälisen tutkijaryhmän tutkimustulokset on juuri julkaistu Nature Communications -lehdessä. Yksi kirjoittajista on Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tutkimusprofessori Bruce Forbes.

Muutokset sateiden olomuodossa johtuvat ilmaston nopeasta lämpenemisestä ja merijään häviämisestä arktisella alueella. Seuraukset ovat merkittäviä, kuten lumipeitteen väheneminen, ikiroudan kiihtyvä sulaminen ja jokien lisääntyneen virtaaman aiheuttamat tulvat.

– Nämä kaikki vaikuttavat niin eläinten selviytymiseen kuin ihmisten toimeentuloon, sanoo johtava tutkija Michelle McCrystall Manitoban yliopistosta Kanadasta.

– Uudet mallit eivät voisi olla selvempiä sen suhteen, että jos ilmaston lämpenemistä ei pysäytetä, arktinen alue on tulevaisuudessa kosteampi. Aiemmin jäässä olleet meret muuttuvat avovesiksi ja sade korvaa lumen, jatkaa professori James Screen Exeterin yliopistosta.

Siirtymän vesisadevaltaiseen aikakauteen arktisella alueella ennustetaan tapahtuvan eri vaiheissa eri puolilla aluetta. Alueesta riippuen vesisateet lisääntyvät erityisesti tiettyinä vuodenaikoina, kuten syksyllä. Uudet mallit ennustivat muutosta vuosien 2050–2080 välille, kun taas vanhat mallit ennustivat tämän tapahtuvan vuosikymmeniä myöhemmin.

Tulevaisuudessa lisääntyy myös ilmiö, jossa vesisateet tulevat lumen päälle. Tämä hankaloittaa muun muassa porojen ja poronhoitajien elämää.

Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tutkimusprofessori Bruce Forbes johtaa suurta EU-rahoitteista CHARTER-hanketta, joka keskittyy muun muassa tämän ilmiön ja sen seurausten tutkimiseen. Esimerkkejä talvisten vesisateiden aiheuttamista massiivisista tuhoista löytyy ennen kaikkea Venäjän arktiselta alueelta.

– Syksyn ja kevään kevyet sateet ovat korvautuneet tiheämmin esiintyvillä ja voimakkaammilla vesisateilla. Ilman jäähtyessä muodostuvat paksut jääkuoret estävät porojen ruoan hankkimisen ja seurauksena on ollut jopa kymmenientuhansien porojen nälkäkuolema, Forbes kertoo.

Poronhoitajien pyynnöstä tutkijat ovat selvittäneet tekijöitä, jotka johtavat talvisiin vesisateisiin, jotta he voisivat paremmin ennustaa missä ja milloin niitä esiintyy.

– Lisäruokinta on kallista ja se vaikuttaa eläinten käyttäytymiseen sekä lihan makuun, eikä se ole pitkäaikainen ratkaisu. Venäjän arktisella alueella elävät nenetsit jatkaisivat mieluiten ilman lisäruokintaa. Poronhoitajilla ja hallintovirkamiehillä on edessään vaikeita päätöksiä, kun tutkimuksen perusteella saadaan hälyttävää tietoa säiden ja ilmaston muuttumisesta tulevina vuosikymmeninä, Forbes jatkaa.

Tutkimusartikkelin kirjoittajat huomauttavat, että mikäli ilmaston lämpeneminen pysyy alle 1,5 asteessa, vesisateet eivät välttämättä muuttuisi dominoivaksi ainakaan kaikissa osissa arktista aluetta. Jos sen sijan nykyinen kehitys jatkuu ja saavutamme 3 asteen lämpenemisen vuosisadan loppuun mennessä, tämä siirtymä on todennäköinen.

Tutkimus on saanut tukea Kanadan, Euroopan unionin ja Ison-Britannian rahoittamista tutkimusohjelmista.

Lue myös: Ilmastonmuutospaneelin raportti: – ”Vahinkoa aiheuttavien sääilmiöiden todennäköisyys on kasvanut”

Internet Explorer Channel Network
Asia's Tech News Daily
News Related

OTHER NEWS

Sopimus purettu! Talousvaikeuksissa oleva Liiga-seura näytti ulkomaalaisvahvistukselle ovea

© Tiedotekuva Talousongelmiin joutunut SaiPa tiedotti torstaina, että maalivahti Jaroslav Janus on vapautettu sopimuksestaan. 32-vuotias slovakialaisvahti siirtyi SaiPaan marraskuussa, kun maajoukkuevahti Niclas Westerholm loukkaantui. Janus pelasi Liigassa kuusi ottelua torjuntaprosentilla ... Read more »

The Athletic: Boston Bruins virittelee suomalaisen NHL-pelaajan sisältävää kauppaa!

© Tiedotekuva The Athletic -sivuston Boston Bruinsin sisäpiiritoimittaja Fluto Shinzawa raportoi, että suomalaispuolustaja Urho Vaakanaisesta voi tulla kauppatavaraa ennen helmikuun siirtorajaa. Shinzawan mukaan Bruins on kiinnostunut kuuntelemaan tarjouksia 23-vuotiaasta joensuulaisesta. ... Read more »

Sähköinen Fiat 500 belgialaislehden lukijoiden suosikki

© Kuva: Fiat. Uusi sähköinen Fiat 500 on saanut jo 19. palkinnon Euroopassa, kun se saavutti voiton belgialaisen Le Moniteur Automobile -lehden lukijaäänestyksessä ”Paras auto 2021” pienten sähköautojen kategoriassa, todetaan ... Read more »

Venäjä järjestää massiiviset merisotaharjoitukset Atlantilla, Tyynellämerellä, Jäämerellä ja Välimerellä

© AFP / Lehtikuva Harjoituksiin osallistuu yli 140 sotalaivaa ja tukialusta sekä noin 10 000 sotilaista, kertoo Venäjän puolustusministeriö. Lehtikuva/AFP AFP Venäjä järjestää suuret merisotaharjoitukset Atlantilla, Tyynellämerellä, Jäämerellä ja Välimerellä. ... Read more »

"Erittäin epätodennäköistä" – tästä Marinin Nato-haastattelusta nyt kohistaan, katso video

© Toimittanut MTV Pääministeri Sanna Marinin uutistoimisto Reutersille antamat Nato-kommentit kirvoittavat keskustelua. Marinilta kysyttiin Reutersin haastattelussa, pitäisikö Suomen lisätä yhteistyötään sotilasliitto Naton kanssa. Pääministeri vastasi, ettei Nato-jäsenyyden hakemisesta ole keskusteltu.  Marin sanoi ... Read more »

Presidentti Niinistö saksalaislehdelle: Suomeen ei kohdistu erityistä uhkaa

© Lehtikuva Niinistön mukaan EU:n jäsenmaiden pitäisi sopia yhteisestä linjasta ja puhua sitten yhdellä äänellä. Lehtikuva / Markku Ulander Niilo Simojoki Presidentti Sauli Niinistön mukaan Suomeen ei kohdistu tällä hetkellä ... Read more »

Varo rosvoja! Jos saat sähköpostia näiltä brändeiltä, ole tarkkana ettet joudu huijatuksi

© Andrea Ronchini / Pacific Press / Shutterstock / AOP Varo rosvoja! Jos saat sähköpostia näiltä brändeiltä, ole tarkkana ettet joudu huijatuksi Tietoturvayhtiö Check Point julkaisi jälleen listan tuotemerkeistä, joita ... Read more »

Kommentti: Kauniit ja rohkeat -sarjan tapahtumat 30 vuoden takaa puistattavat – eivätkä ne ole vanhentuneet sillä tavalla, kuin olisi toivonut

Kauniit ja rohkeat -sarjan alussa nähdään tapahtumia, jotka ovat valitettavalla tavalla yhä osa nykypäivää, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Aino Haili. Kolmekymmentä vuotta sitten, 20. tammikuuta vuonna 1992, Suomeen rantautui viiden ... Read more »

Asiantuntija nostaa esiin mielenkiintoisen yksityiskohdan Toyotan uudesta ralliautosta – kilpailijoita vaanii vaara: "Rengaskuluma voi olla isompi"

Kun uudet Rally1-hybridiautot esiteltiin viime viikonloppuna Salzburgissa, monet panivat merkille, että Toyotan, Hyundain ja M-Sportin autot muistuttavat ulkonäöltään kovasti toisiaan. C Moren asiantuntijana tällä kaudella toimiva Teemu Suninen on kuitenkin merkille yhden ... Read more »

Ovi käy jälleen! Liiga-seura vapautti ulkomaalaisvahvistuksen sopimuksestaan

© Tiedotekuva Talousongelmiin ajautunut SaiPa tiedottaa, että maalivahti Jaroslav Janus on vapautettu sopimuksestaan. 32-vuotias slovakialainen siirtyi SaiPaan marraskuussa, kun leijonavahti Niclas Westerholm loukkaantui. Janus pelasi Liigassa kuusi ottelua torjuntaprosentilla 88,8. ... Read more »

Joko taas! Tapparan CHL-välierä uhattuna jälleen koronatartuntojen vuoksi

© imago sport Tapparan joukkueessa on todettu koronatartuntoja. Tapparan jääkiekon CHL:n välierä Red Bull Muncheniä vastaan on jälleen uhattuna koronatartuntojen vuoksi. Tappara tiedotti torstaina, että joukkueessa on todettu koronatartuntoja ja ... Read more »

Lähde: Bayern München yritti isoa kaappausta Barcelonasta!

© Toimittanut Sport Content Bayern München yritti taannoin isoa kaappausta Barcelonasta, kertoo Sport1. Sportin saamien tietojen mukaan Bayern yritti kaapata Barcelonan Pedrin riveihinsä. Siirto meni kuitenkin kiville. Pedri päätyi allekirjoittamaan ... Read more »

MD: Tšekin tähtikärkeä tarjottu Barcelonalle tammikuussa – Bundesliigan maalitilaston toisena

© Kuva: Getty Images Bundesliigassa kovaa jälkeä tehnyt Patrik Schick on yhdistetty Barcelonaan jo tammikuun siirtoikkunassa. Mundo Deportivon mukaan Tšekin maajoukkueen tähteä on tarjottu katalonialaisjätille. Schick edustaa tällä hetkellä Bayer ... Read more »

Mikko Korhonen ja Sami Välimäki avasivat vuotensa hienosti – ”Se oli hyvä päivä ja startti kauteen”

© Toimittanut Arvokisat Golfin DP World Tourin, entisen Euroopan kiertueen vuoden ensimmäinen ja kauden toinen kilpailu käynnistyi torstaina Abu Dhabissa Yas Links -kentällä. Mukana kisassa on neljä suomalaista, joista ja ... Read more »

Pian ilmestyvässä Moon Knight -sarjassa näyttelevä Gaspard Ulliel menehtyi lasketteluonnettomuudessa

© Tilt.fi Pian ilmestyvässä Moon Knight -sarjassa näyttelevä Gaspard Ulliel menehtyi lasketteluonnettomuudessa Moon Knight -tähti menehtyi. Ranskalaisnäyttelijä Gaspard Ullielin on ilmoitettu menehtyneen vain 37-vuotiaana. Gaspard Ulliel menehtyi muun muassa Varietyn ... Read more »

Lotta Harala julkaisi kuvia ja videon uima-altaalta – Ihastui yllättäen uuteen treenimuotoon!

© Getty Images Lotta Harala kertoi joulukuussa Instagramissa, että hän on käynyt leikkauksessa. – Sääriluun murtumalinjan reunat hiottiin verestäviksi ja se täytettiin omasta suoliluustani irrotetulla verestävällä hohkaluulla, hän kirjoitti tuolloin. ... Read more »

Kimi Räikkösen superauto ilmestyi myyntiin Sveitsissä – harvinaisuuden hinta noussut suomalaisen käsissä lähes kahdella miljoonalla

© Tiedotekuva F1-uransa viime kauteen päättänyt Kimi Räikkönen on päättänyt myydä yhden harvinaisista autoistaan. Laajan kokoelman superautoja omistava suomalainen on laittanut vuoden 2016 Ferrari F12tdf-autonsa myyntiin miehen asuinmaassa Sveitsissä. 42-vuotias ... Read more »

EU vastaa jykevillä talouspakotteilla, jos Venäjä hyökkää Ukrainaan – von der Leyen: "Transatlanttinen yhteisö on yhtenäisesti tämän takana"

© OLIVIER HOSLET EU vastaa komission mukaan jykevillä taloudellisilla vastatoimilla, jos Venäjä ryhtyy sotilaallisiin toimiin Ukrainaa kohtaan. EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoo, että EU ja Yhdysvallat ovat ... Read more »

SUL jatkaa tutun pääyhteistyökumppanin kanssa

© Toimittanut Sport Content IKH jatkaa Suomen Urheiluliiton (SUL) pääyhteistyökumppanina ja näkyy kuluvan vuoden aikana laajasti kotimaan televisioiduissa yleisurheilukilpailuissa ja sosiaalisessa mediassa. IKH on myös syyskuun alussa Olympiastadionille palaavan Ruotsi-ottelun ... Read more »

Entisen SM-liigatähden ura jatkuu KHL:ssä

© Toimittanut Sport Content Tshekkipuolustaja Libor Sulakin tulevaisuus on selvillä. Sulakin ura jatkuu seuraavaksi KHL:ssä. Sulak ja Admiral Vladivostok ovat allekirjoittaneet yhden vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Sulak on pelannut tällä kaudella ... Read more »

Olympiapomolta synkkä arvio: "En usko että kukaan voi sanoa varmasti"

© Toimittanut Sport Content Pekingin olympialaisten pitäisi ainakin tällä tietoa käynnistyä helmikuun alussa. Olympialaisia varjostaa kuitenkin koronaviruspandemia. Pekingin talvikisat järjestetään viime kesän Tokion olympialaisten tapaan tiukkojen yleisörajoitusten piirissä. Tokion kisojen ... Read more »

Suomalaispelaajat kovassa iskussa Euroopan kentillä

© fiba.com Sasu Salinin 20 pistettä eivät riittäneet viemään Teneriffaa vielä jatkoon Mestarien liigan Play-In -kierroksella. Mikael Jantusen Oostende sen sijaan piti jatkotoiveensa elossa tasoittamalla otteluvoitot Igokeaa vastaan. Teneriffa ei ... Read more »

Kahdessa Liiga-joukkueessa koronavirustartuntoja – neljä ottelua siirtyy

© Juha Tamminen Tapparan ja SaiPan Liiga-joukkueissa on todettu koronavirustartuntoja. Molemmat joukkueet siirtyvät toistaiseksi omaehtoiseen karanteeniin viranomaisten suositusten mukaisesti. Näin ollen Tapparan perjantain vierasottelu JYPiä vastaan ja lauantain kotiottelu KooKoota ... Read more »

Liigassa jälleen koronavirustartuntoja – kaksi joukkuetta karanteeniin, neljä ottelua siirtyy

© Juha Tamminen SaiPan ja Tapparan Liiga-joukkueissa on todettu koronavirustartuntoja. Molemmat joukkueet siirtyvät välittömästi omaehtoiseen karanteeniin toistaiseksi viranomaisten suositusten mukaisesti. Näin ollen SaiPan lauantain kotiottelu Sportia vastaan sekä Tapparan perjantain ... Read more »

Illalla tv:ssä: Näyttelijä päätyi huumekohtauksen vuoksi sairaalaan – hillittömän hauskoja hetkiä sisältävä DiCaprio-leffa!

IMDb-arvosana on 8,2. Illan tv-tarjonnasta löytyvä Wolf of Wall Street (2013) kertoo tosielämän valkokauluskriminaalin tarinan – ja tarinasta ei tosiaan puutu huumehöyryistä sekoilua ja moraalittomuutta. Tarinan tulkinta kävi niin raskaaksi ... Read more »

Paperiliitto pidensi UPM:n lakkoa kahdella viikolla

© Lehtikuva Lakkovahteja UPM:n Kymin-tehtaalla Kouvolassa viime viikolla. Lehtikuva / Emmi Korhonen Lassi Lapintie, Iiro-Matti Nieminen Paperiliiton hallitus on päättänyt jatkaa lakkoa UPM:n työpaikoilla kahdella viikolla. Lakon on määrä jatkua ... Read more »

Illalla tv:ssä: Scifi-leffassa nähdään kuuluisa Paul Newmanin kaljakommentti – mielenkiintoinen juoni ei ihan pääse maaliin saakka

IMDb-arvosana on 7,0. Illalla esitetään televisiosta scifi-leffa Kohtalon valvojat (2011). Matt Damon esittää elokuvassa nuorta kongressiedustajaa, joka ajautuu rakastettunsa kanssa keskelle outoja tapahtumia. Poliitikko David (Damon) ja tanssija Elise (Emily ... Read more »

Kokoomuksen Orpo arvostelee pääministeri Marinin Nato-lausuntoa

© Lehtikuva Marin sanoi Reutersin haastattelussa, että on ”hyvin epätodennäköistä”, että Suomi hakisi Nato-jäsenyyttä tällä hallituskaudella. Lehtikuva / Emmi Korhonen Oppositiopuolue kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo arvostelee pääministeri Sanna Marinin (sd.) ... Read more »

DocPoint julkaisi ohjelmistonsa – Avajaistapahtumassa maksuton ulkoilmanäytös

© Episodi.fi Ascension. DocPoint järjestetään tänä vuonna valtakunnallisena verkkofestivaalina. Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPoint on julkistanut ohjelmistonsa ja käynnistänyt lipunmyynnin. DocPoint järjestetään tänä vuonna valtakunnallisena verkkofestivaalina. Kaikki elokuvat ovat nähtävissä koko Suomessa. ... Read more »

Kaivoksille on ensimmäistä kertaa laadittu vastuullisuusjärjestelmä – vastuullisuustyössä vielä parannettavaa

© Lehtikuva Pokan mukaan ensimmäisistä viidestä raportista käy ilmi, että kaivoksilla on vastuullisuustyössä vielä parannettavaa. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa Antti Autio Kaivoksille on laadittu ensimmäisen kerran vastuullisuusjärjestelmä, joka perustuu kaivosten ... Read more »

Liigastakin tuttu tehopuolustaja allekirjoitti jatkosopimuksen – ura jatkuu KHL:ssä

© Taneli Niinimäki Tshekkipuolustaja Libor Sulak jatkaa uraansa KHL:ssä myös ensi kaudella. Hän on solminut yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen Admiral Vladivostokin kanssa. 27-vuotias Sulak on pelannut joukkueen riveissä tällä kaudella ... Read more »

Entinen brassitähti paljasti olleensa kokaiiniriippuvainen peliurallaan - "Olin seitsemän päivää putkeen hereillä"

© Toimittanut Sport Content Uransa jo lopettanut brasilialaisjalkapalloilija Mario Jardel on paljastanut olleensa huumeriippuvainen pelaajauransa aikana. Hän on sittemmin päässyt kuiville. Jardel loi uransa erityisesti Portossa, Galatasarayssa ja Sportingissa. Kovana ... Read more »

Saako Atlético Madrid toivepuolustajansa? Valencialla korvaaja katsottuna

© Kuva: Getty Images Atlético Madrid etsii tammikuun siirtoikkunassa korvaajaa Newcastleen siirtyneelle Kieran Trippierille. Ykköstoiveeksi on viime päivinä valikoitunut Tanskan A-maajoukkuepelaaja Daniel Wass, joka on pelannut Valenciassa niin laitapuolustajana, wing-backina ... Read more »

Futsalmaajoukkue aloittaa historialliset EM-kilpailut torstaina – Meillä on velvollisuus antaa kaikkemme”

© Toimittanut Arvokisat Suomen miesten futsalmaajoukkue aloittaa historialliset EM-kilpailut kohtaamalla torstain avausottelussa Italian. Päävalmentaja Mico Marticin mukaan Suomen joukkue on valmistautunut hyvin ja valmiina kisoihin. Suomi kohtaa avausottelussaan maailman huippujoukkueisiin ... Read more »

Hallitus varautuu koronalääkkeiden hankintaan

Hallitus esittää, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Hus) muun muassa hankkisi ja jakelisi jatkossa tiettyjä koronaviruksen aiheuttaman sairauden hoitoon käytettäviä lääkkeitä. Esityksen tarkoituksena on varautua mahdollisiin lääkehankintoihin. Hallituksen esityksen ... Read more »

Ruotsin valtavan koronatestihuijauksen tutkinta etenee – poliisi lähettänyt viestin 35 000:lle ihmiselle

© GoodIdeas / Alamy Kuvituskuva. Viime vuonna Ruotsissa selvisi koronatestihuijausvyyhti, jossa yritys otti kymmeniätuhansia PCR-testejä, mutta ei poliisin epäilyn mukaan koskaan lähettänyt niitä analysoitavaksi. Mitä ilmeisimmin kaikki niin sanotusti testatut ... Read more »

Ruotsalaisyhtiö matkailuajoneuvojen Suomen Airbnb-markkinoille

© Kuva: Housecar. Oman tilan tarve sekä aikatauluttoman omatoimimatkailun trendi ovat lisänneet matkailuautoilun suosiota entisestään. Ja kestävän matkailun periaatteet kasvattavat vuokrauksen suosiota. Nyt Suomen markkinoille tulee ruotsalainen Housecar matkailuajoneuvojen Airbnb-tyylisellä ... Read more »

Huoltovarmuuskeskus hankkii koululaisten käyttöön vähintään kuusi miljoonaa koronan kotitestiä, hallitus varautuu koronalääkkeiden hankintaan

© Lehtikuva Ensimmäisiä testejä voidaan odottaa kuntiin noin kolmen viikon kuluttua. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA Henrietta Nyberg Huoltovarmuuskeskus (HVK) tiedottaa hankkivansa koululaisten käyttöön ensimmäiset erät koronakotitestejä. HVK tekee vähintään kuuden ... Read more »

SM-liigaseurassa ovet käyvät – jälleen yksi pelaaja vaihtaa maisemaa

© Toimittanut Sport Content SaiPa tiedottaa verkkosivuillaan, että joukkueesta lähtee jo toinen pelaaja parin päivän sisään. SaiPa on purkanut maalivahti Jaroslav Januksen sopimuksen. Janus saapui SaiPaan marraskuun lopussa paikkaamaan Niclas ... Read more »

Entisen Liiga-pakin ura jatkuu KHL:ssä – allekirjoitti jatkosopimuksen

© Taneli Niinimäki Liigastakin tuttu tshekkipuolustaja Libor Sulak jatkaa pelejään ensi kaudellakin KHL:ssä. Mies on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen Admiral Vladivostokin kanssa. 27-vuotias Sulak on pelannut tällä kaudella Vladivostokin riveissä 49 ... Read more »
On free-english-test.com you will find lots of free English exam practice materials to help you improve your English skills: grammar, listening, reading, writing, ielts, toeic