Argentiinan jalkapallolegenda kuoli
Argentiinan jalkapallolegenda kuoli
Argentiinalainen legendaarinen jalkapallovalmentaja ja entinen maajoukkuepelaaja Cesar Luis Menotti on kuollut.
Menotti menehtyi 85-vuotiaana. Hän oli pitkään ollut sairaalassa hoidettavana.
Pelaajana Menotti edusti Argentiinaa 11 A-maaottelussa 1963-68. Hän siirtyi 1970 valmentajaksi ja nousi 1974 Argentiinan maajoukkuevalmentajaksi, missä tehtävässä hän toimi peräti yhdeksän vuoden ajan.
Menottin komennossa Argentiina voitti MM-kultaa 1978 kotikisoissa. Ne kisat muistetaan myös ikävistä asioista. Argentiinassa paljon ihmisiä tapattanut sotilasjuntta otti kisoista ja mestaruudesta kaiken propagandahyödyn itselleen.
Menotti ei ollut sotilashallituksen tukija. Hän kannatti vasemmistolaista politiikkaa, mutta sai silti toimia Argentiinan päävalmentajana.
Argentiina voitti 1978 MM-finaalissa Hollannin 3-1. Legendaarinen Mario Kempes teki kaksi maalia.
Menotti luotsasi Argentiinaa myös 1982 MM-kisoissa. Silloin Argentiina epäonnistui kisoissa, vaikka Diego Maradona oli mukana.
Menotti toimi maajoukkuevalmentajan pestinsä jälkeen vielä 24 vuoden ajan seurajoukkuevalmentajana. Hän oli myöhemmin vielä Argentiinan maajoukkueessa johtotehtävissä, kunnes sairastui 2023.
Lue myös: Barcelonassa kuohuu – ”erittäin surulliselta” tähtihankinnalta rajuja syytöksiä Xavin suuntaan