Lumimyräkkä saapuu torstaina Suomeen — kokemattoman kuljettajan kannattaa pysyä poissa liikenteestä!

lumimyräkkä saapuu torstaina suomeen — kokemattoman kuljettajan kannattaa pysyä poissa liikenteestä!

Lumimyräkkä saapuu torstaina Suomeen — kokemattoman kuljettajan kannattaa pysyä poissa liikenteestä!

Matalapaine saapuu keskiviikkoiltana lännestä maan etelä- ja keskiosaan tuoden runsaita lumisateita varsinkin Lounais-Suomeen ja etelärannikon tuntumaan voimakkaan tuulen kera.

Sateet leviävät torstain aikana lähes koko maahan Lappia lukuun ottamatta. Perjantaina sateet heikkenevät ja siirtyvät vähitellen itään.

Ajokeli muuttuu keskiviikkoyöstä alkaen erittäin huonoksi ja aamuruuhkan aikaan sataa lunta monin paikoin. Ajokeli on hankala paitsi runsaan lumen niin myös hetkittäin huonon näkyvyyden takia.

Tieliikenteen lisäksi kinostuva lumi koettelee raide- ja lentoliikennettä ja saattaa aiheuttaa myöhästymisiä. Lämpötila on lounaassa -2…-7 astetta, muualla maassa on kylmempääkin ja sateen olomuoto on selvästi lunta.

Lounais-Suomessa suurinta haittaa syntyy reippaista lumikertymistä ja muualla maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen pöllyävän lumen aiheuttamasta alentuneesta näkyvyydestä ja liukkaudesta.

Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla lumikertymät ovat enimmillään 10-20 senttimetriä, yleisestikin kuitenkin noin 10 senttimetriä. Ajokelin lisäksi myös jalankulkukeli voi olla huono.

Muualla maassa lumikertymät ovat pienempiä, noin 5 senttimetrin tuntumassa, mutta alle 10 senttimetriä.

”Maan keski- ja itäosassa lämpötila pysyttelee pääsääntöisesti kaksinumeroisissa pakkaslukemissa ja puuterilumi pöllyää voimakkaasti. Ajokeli on huono tai erittäin huono myös heikentyneen näkyvyyden takia näillä alueilla,” meteorologi Eerik Saarikalle sanoo.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World