Unelmahäät-parin hääyölle ikävä päätös – puoliso heräsi putkasta

Unelmahäät -ohjelman kuluvan tuotantokauden viimeisessä jaksossa tutustutaan Tanjaan ja Susannaan, joiden hääyö sai käänteen, jollaista kukaan ei toivoisi kohdalleen.

VARO JUONIPALJASTUKSIA!

Unelmahäät -sarjan uusimmassa jaksossa katsojat pääsevät näkemään, kun Tanja, 34, ja Susanna, 25, astelevat alttarille ja sanovat toisilleen tahdon.

Tanjan ja Susannan suhde alkoi kesällä 2023, kun he löysivät toisensa Tinderistä. Jo naisten ensimmäiset treffit kestivät kolme päivää, mutta lähtökohdat parilla olivat erityiset.

Tanja oli aiemmin seurustellut vain miesten kanssa ja tavatessaan Susannan, hänellä oli jo kaksi lasta ja hän odotti kaksosia.

Noin viikkoa ensimmäisten treffien jälkeen Susanna kuitenkin kosi Tanjaa ja siitä alkoi parin yhteinen taival.

unelmahäät-parin hääyölle ikävä päätös – puoliso heräsi putkasta

Tanja (kuvassa vasemmalla) ja Susanna. Kuva: Unelmahäät / Warner Bros Discovery

Hääyö putkassa

Nopeasti syttynyt suhde virallistettiin vielä saman vuoden marraskuussa, kun pariskunta meni naimisiin maistraatissa yksityisin menoin.

Aiemmin vietetyt häät kuitenkin päättyivät odottamattomalla tavalla, kun vihkimisen jälkeen Tanja lähti yöhön ystäviensä kanssa juhlimaan avioliittoa, kun taas Susanna jäi kotiin pitämään huolta Tanjan lapsista.

– Heräsin sitten putkasta aamulla. Muistikuvia ei kauheasti ole. Mä nukahdin ja päädyin putkaan, Tanja kertoo ohjelmassa hieman häpeillen tilanteesta.

unelmahäät-parin hääyölle ikävä päätös – puoliso heräsi putkasta

Susannan ja Tanjan häitä juhlitaan uudestaan nyt Unelmahäissä. Kuva: Unelmahäät / Warner Bros Discovery

Aamulla Tanja sitten saapui takaisin kotiin tuoreen vaimonsa luo suklaarasian kanssa ja nyt molemmat osaavat jo nauraa tilanteelle. Siitä huolimatta Tanja kertoo potevansa syyllisyyttä asiasta yhä.

– Ajattelen, että Suski ansaitsee uudet bileet ja uuden hääpäivän. Nyt järjestämme uudet häät, hän kertoo ohjelmassa paljastaen syyn sille, miksi jo naimisissa oleva pari on mukana Unelmahäissä.

Unelmahäät-ohjelma nähtävissä maanantaina 15.4. TV5 kanavalla kello 21.00 sekä Discovery+ -palvelussa.

Artikkeli Unelmahäät-parin hääyölle ikävä päätös – puoliso heräsi putkasta on julkaistu aiemmin Newsner Suomi.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World