Hirmuvireinen TPS nappasi jälleen voiton! – Junnutähti ratkaisi

hirmuvireinen tps nappasi jälleen voiton! – junnutähti ratkaisi

Turun Palloseuran Kalle Väisänen.

Vuoden 2023 heikosti päättänyt Turun Palloseura on löytänyt vuoden vaihteessa oivan pelivireen. Vuoden 2024 puolella joukkue on kerännyt tukuittain pisteitä ja noussut jo kiinni lähelle suoraa pudotuspelipaikkaa. Torstaina TPS pelasi kotiyleisönsä edessä Turun Gatorade Centerissä Kouvolan KooKoota vastaan ja jatkoi vahvaa menoaan. 

Tommi Miettisen valmentama Turun Palloseura nappasi jälleen maukkaan voiton Liigassa. TPS kaatoi Kouvolan KooKoon kotiyleisönsä edessä. TPS oli Olli Salon valmentamaa KooKoota vahvempi Gatorade Centerissä 2-1 -lukemin. Ottelua oli torstaina seuraamassa yhteensä reilut 3300 katsojaa.

TPS venytti voitollaan voittoputken jo kolmen ottelun mittaiseksi. Viidestä viimeisestä ottelusta joukkue on voittanut neljä kamppailua ja kerännyt yhteensä 11 pistettä. Kolmeen edelliseen otteluun on kertynyt yhdeksän pistettä ja joukkue on päästänyt vain kuusi maalia.

40 otteluun joukkue on kerännyt 57 pistettä ja eroa kuudentena olevaan Lukkoon on vain kolme pistettä. CHL:n finaalipaikasta ensi viikolla pelaava raumalaisryhmä on pelannut kaksi ottelua turkulaisia vähemmän.

KooKoolla katkesi Turussa kolmen ottelun mittainen voittoputki. Salon valmentama miehistö on kerännyt viidestä edellisestä ottelusta yhteensä kahdeksan pistettä. KooKoo on sarjassa 39 pelatun ottelun jälkeen 13. Pisteitä joukkueella on kasassa yhteensä 50. Eroa viimeiseen pudotuspelipaikkaan eli kymmenenteen sijaan on kolme pistettä.

KooKoo sai Turussa vahvan alun ottelulle, kun Joni Jurmo iski vieraat johtoon reilun seitsemän minuutin pelin jälkeen. HIFK:sta kesken kauden TPS:n siirtynyt Leevi Teissala tasoitti ottelun avauserän lopulla.

TPS:n sankariksi ottelussa nousi toisen erän puolivälissä New York Rangersin varaama Kalle Väisänen. Väisänen laukoi kauden seitsemännellä maalilla kotijoukkueen johtoon, joka riitti lopulta voittoon. Eetu Anttila torjui kotijoukkueen maalilla yhteensä 18 kertaa.

Artikkeli Hirmuvireinen TPS nappasi jälleen voiton! – Junnutähti ratkaisi julkaistiin ensimmäisen kerran sivustolla Kiekkofani.com.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World