Yöllä tv:ssä: Huiman Batman-trilogian ensimmäinen osa – rooliasu sai Christian Balen vihaiseksi

IMDb-arvosana on 8,2.

Jos yökukuttaa, viihdykkeenä voi katsella televisiosta elokuvan Batman Begins (2005). Se ei silti välttämättä toimi unilääkkeenä, koska kyseessä on varsin hyvä elokuva.

Leffa avaa Christopher Nolanin onnistuneen trilogian kaikkien tuntemasta viittasankarista, suomalaisittain Lepakkomiehestä. Ensimmäisessä elokuvassa katsojalle näytetään, mikä johtaa siihen, että aikuinen mies pukeutuu lepakkoasuun ja lähtee kaduille pieksämään rikollisia.

Näyttelijöinä muun muassa Christian Bale, Michael Caine, Morgan Freeman, Liam Neeson ja Katie Holmes, joka jäi pois kahdesta jatko-osasta, mahdollisesti Tom Cruisen vaikutuksen vuoksi.

yöllä tv:ssä: huiman batman-trilogian ensimmäinen osa – rooliasu sai christian balen vihaiseksi

Balen Batman-asu oli erittäin epämukava. Se auttoikin häntä tulkitsemaan lepakkosankaria, sillä hän oli jatkuvasti pahalla tuulella.

Elokuva on myös HBO Maxissa, Netflixissä, Prime Videossa ja Viaplayssa. Alla traileri.

Voit lukea mielenkiintoisia faktoja Nolanin Batman-trilogiasta täältä: 6 jännittävää faktatietoa Nolanin Batman-trilogiasta – Bale ei yllättävää kyllä ollut tyytyväinen roolisuoritukseensa.

Tulevat lähetykset:

  • La 02.03.2024 klo 00.05, TV5
  • Su 03.03.2024 klo 21.00, Kutonen

Lähde: IMDb

Katso myös: Batman Begins

Katso myös: Oppenheimer

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World