Suomi voitti Tshekin voittolaukauskilpailussa naisten MM-kiekossa – Michelle Karvinen, Viivi Vainikka ja Petra Nieminen onnistuivat maalinteossa

suomi voitti tshekin voittolaukauskilpailussa naisten mm-kiekossa – michelle karvinen, viivi vainikka ja petra nieminen onnistuivat maalinteossa

Viivi Vainikka teki maalin toisessa erässä. (arkistokuva) LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Pasi Rein

Suomi hallitsi komeasti jääkiekon naisten MM-kisojen pronssiottelua, mutta voitto heltisi vaikeimman kautta sunnuntaina Yhdysvaltain Uticassa. Ottelu venyi 2-2-tasatilanteessa ensin kymmenen minuutin jatkoajalle ja lopulta voittolaukauskilpailuun.

Michelle Karvinen ja Petra Nieminen onnistuivat ohittamaan voittolaukauskilpailussa Tshekin erinomaisen maalivahdin Klara Peslarovan. Tshekin laukojista vain Klara Hymlarova sai kiekon Suomen hyvin pelanneen vahdin Sanni Aholan taakse.

Voitto kirjattiin Naisleijonille lukemin 3-2, vaikka laukaukset kohti maalia merkittiin Suomelle 49-31.

Ottelu alkoi tasaisena, mutta kääntyi toisessa ja kolmannessa erässä selvästi Suomen eduksi. Tshekki onnistui venyttämään pelin jatkoajalle ja voittolaukauksiin vain suomalaisten maalintekovaikeuksien, kahden ylivoimamaalinsa ja Peslarovan torjuntojen ansiosta.

Pitkään odotetut osumat

Toisen erän ensimmäisessä vaihdossa Susanna Tapani ja Petra Nieminen pelasivat Karvisen avopaikkaan Tshekin maalin takatolpalle. Karvinen vei turnauksen ensimmäisellä maalillaan Suomen 1-0-johtoon.

Suomen etu kesti vain reilut viisi minuuttia. Tshekki pääsi ylivoimalle ja sai onnekkaan tasoitusmaalin, kun kiekko kimpoili suomalaispelaajista ja päätyi Aholan vartioimaan maaliin. Osuma merkittiin Michaela Pejzlovalle.

Suomi pääsi pari minuuttia Tshekin tasoituksen jälkeen ylivoimalle ja erinomaisiin maalintekopaikkoihin. Tshekin maalivahti Peslarova torjui Noora Tuluksen hyvän laukauksen. Tapani teki nokkelan maalintekoyrityksen hetkeä myöhemmin, mutta Tshekki selvisi pinteestä, vaikka joutui pelaamaan 49 sekuntia kolmella viittä vastaan.

Suomen 2-1-maali syntyi samanlaisesta nopeasta vastahyökkäyksestä kuin ensimmäinen. Hyökkäysalueella Elisa Holopaisen syöttö kimposi puolustajan mailasta korkeaksi pompuksi, jonka Viivi Vainikka ohjasi ilmasta ohi Peslarovan.

Vainikka onnistui maalinteossa niin ikään ensi kertaa turnauksen aikana.

Ahola pelasti jatkoajalla

Kolmas erä alkoi hankalasti Siiri Yrjölän hyökkäyspäässä ottamalla jäähyllä. Ylivoimalla Denisa Krizova pääsi ohjaamaan Tereza Radovan korkean siniviivalaukauksen ohi Aholan, jota ei voi moittia kummastakaan Tshekin osumasta.

Suomi hallitsi kolmatta erää, mutta pelasi heikosti ylivoimatilanteen ennen erän puoliväliä. Tapani, Karvinen ja Nieminen saivat aikaan ankarimman painostusjakson vajaat viisi minuuttia ennen loppua, mutta ratkaiseva maali jäi tekemättä.

Suomi voitti kolmannen erän laukaukset 17-6.

Jatkoajalla suomalaisten parhaat paikat osuivat Holopaiselle ja Karviselle. Ahola joutui torjumaan Natalie Mlynkovan kaksi läpiajoa jatkoajan lopulla.

Suomi palasi mitaleille

Loppuottelujoukkueet Yhdysvallat ja Kanada hallitsivat turnausta. Tshekillä oli pronssimitalit kaksista edellisistä MM-kisoista ja se voitti Suomen 4-0 alkusarjassa.

Suomen edellinen MM-mitali oli vuoden 2021 kisoista kotiin tuotu pronssi, ja Naisleijonat ottivat pronssin myös Pekingin 2022 olympiaturnauksesta.

MM-kisojen historiassa Suomi on menestynyt selvästi Tshekkiä paremmin. Suomella on yksi hopea ja 14 pronssia. Tshekin kaksi pronssia ovat maan ainoat MM-mitalit.

Yhdysvallat ja Kanada aloittavat ottelun maailmanmestaruudesta puoliltaöin Suomen aikaa. Kanadalla on MM-kisoista 12 ja Yhdysvalloilla 10 mestaruutta.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World