Arvi Savolainen selätettiin EM-pronssiottelussa – "Nyt sitten heti katse Bakun olympiakarsintoihin"

Arvi Savolainen hävisi pronssiottelun. LEHTIKUVA / Alex Nicodim

Hannu Ranta

Arvi Savolainen selätettiin ottelun loppuvaiheilla 97-kiloisten EM-pronssimatsin viime hetkillä Romanian Bukarestissa. Selättäjä toimi Bulgarian Kiril Milov eli sama mies, joka vei EM-kullan Savolaisen nenän edestä kaksi vuotta sitten Savolaisen painiessa EM-hopeaa.

Nyt Savolainen sijoittui viidenneksi.

Tilannetajuinen Savolainen aisti ja aavisti kauan bulgarialaisvastustajansa aikeet, mutta mainion pystyasennon omaavaa Milovia hän ei saanut heilutettua. Käsikieppi- ja kravattimies Milov oli sitä väkevämpi mitä kauemmas matsi eteni.

– Arvin matsissa oli alkuun paljon hyvää, mutta tappio tuli. Nyt sitten heti katse Bakun olympiakarsintoihin, jotka painitaan vajaan kahden kuukauden kuluttua, päävalmentaja Juha Lappalainen sanoi.

Savolaisen, 25, kukistanut Milov, 27, kuuluu TsSKA Sofian kovaan painitalliin. Milov on kerännyt painiurallaan ennen tätä EM-pronssia muun muassa EM-kullan ja kaksi MM-hopeaa.

Mannila höykytti tanskalaista

Nestori Mannilan painipuhde keskiviikon keräilyerissä tuotti hänelle voiton ja tappion.

Mannila retuutti ensin Tanskan William Reenbergiä kuin koira rukkasta – tuloksena oli ylivoimainen pistevoitto lukemin 8-0. Toisessa ottelussa pitkä ja hoikka armenialainen Slavik Galstyan kukisti Mannilan pistein 6-2.

– Tanskalaispainija jäi kravattiini kiinni, neljä pinnaa kokonaissuorituksesta tuli heti, ja väärästä haastosta lisää. Loppumatsi meni sekin hyvin. Armenialainen oli kyllä minulle liian kova. Oppirahoja tässä vielä maksellaan, Mannila lausahti.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World